Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kasteletko kasveja väärin? Katso tästä 8 vinkkiä, joilla puutarha pysyy kunnossa helteelläkin

Jos haluaa satoa, heinäkuussa puutarhaa on kasteltava. Kun kasvit kasvavat ja lämpötila nousee, kasvit haihduttavat yhä enemmän vettä.

Jos vedestä on pulaa, kasvit lopettavat ensin yhteyttämisen ja kasvun, muistuttaa Puutarhaliitto. Sen jälkeen kasvit alkavat kärsiä ja nuutua.

Kasvit on Puutarhaliiton mukaan kuitenkin mahdollista pitää iskussa jopa helteillä, kunhan kastelee fiksusti. Järjestö antaakin tiedotteessa melkoisen listan kasteluvinkkejä.

1. Ajoita kastelu oikein

Kasvit kannattaa kastella aina aamuisin tai iltaisin, jolloin vesi ehtii imeytyä maahan juuriston ulottuville seuraavaa päivää varten.

2. Kastele pistemäisesti

Kasteluvedellä ei kannata valella koko penkkiä, vaan pistemäisesti joko maan pinnalle tai sisään. Näin maan ja kasvien pinnalta haihtuu vain vähän vettä.

3. Kastele enemmän kerralla

Kasveja ei tarvitse kastella joka päivä, jos niille antaa kerralla enemmän vettä. Maa kannattaa kastella lapionterän syvyydeltä.

4. Käytä katteita

Katteiden avulla saadaan vähennettyä maan pinnalta haihtuvaa vettä. Katteina voi käyttää puutarhajätettä: nurmea, lehtiä, kompostia tai esimerkiksi järviruokoa, mutta myös kaupoissa myytävät katteet pitävät maan tasaisen kosteana vähentäen haihduntaa. Katteet myös vähentävät rikkaruohojen kasvua, jolloin kilpailua vedestä on vähemmän. Rikkaruohot voi myös kitkeä.

5. Siirrä ruukkukasvit varjoon

Ruukuissa olevat kasvit kannattaa siirtää kovimman hellejakson aikana varjoon.

6. Leikkaa kasveja

Kookkaita kasveja voi myös leikata pienemmiksi, jolloin niiden haihduttava lehtimassa vähenee. Osa kukkivista kasveista kuten esimerkiksi orvokit hyötyvät tästä ja aloittavat uuden kukinnan parin viikon sisällä leikkauksesta.

7. Istuta isompiin ruukkuihin

Usein ostohetkellä amppeleiden multatila on liian pieni ja ne on hyvä istuttaa reilumman kokoiseen ruukkuun ja hyvään kesäkukkamultaan, jolloin ne selviävät kesän kuivuudesta paremmin.

8. Rakenna kastelujärjestelmä

Kastelujärjestelmä turvaa päivittäisen vedensaannin myös kotipuutarhurin poissaolon aikana. Osa kastelujärjestelmistä ei tarvitse edes sähköliitäntää vaan toimii joko aurinkoenergialla tai kapillaari-/lappo-menetelmällä. Vesilähteenä voi toimia joko vesihana tai -säiliö. Kasveille parasta vettä on sade- tai muu luonnonvesi. Merivettä ei suositella käytettäväksi kuin poikkeuksellisesti, sillä se ei sovi kaikille kasveille ja heikentää maaperän kuntoa. Kasteluveteen voidaan lisätä liukoista lannoitetta varmistamaan kasvua.

Ilman johtoja toimii puolestaan ruukkuun upotettu saviastia, joka luovuttaa automaattisesti kosteutta kasvien käyttöön maan kuivuessa astian ympäriltä. Kasvien juuret ovat taitavia löytämään vettä ja myös ravinteita kasvualustastaan.

Myös vanha kikka, jossa juoma- tai kastelupullon korkkiin tehdään pieniä reikiä, ja se upotetaan ylösalaisin kasvualustaan, auttaa lyhyempien poissaolojen aikana.