Ravintoloitsija Kim Mikkola sulkee Michelin-palkitun ravintola Inarin 30. heinäkuuta. Heinäkuussa 2018 Albertinkadulle perustettu ravintola "avataan tulevaisuudessa toiseen paikkaan", ravintolan tiedotteessa kerrotaan.
– Syksyllä näemme erilaisia pop-up-ravintoloita, joilla raotetaan yleisölle vihjeitä uudesta suunnastamme ja kehittyneistä ideoista uudelle Inarille. Palaan piirustuspöydän ääreen aloittelijan mielellä, Mikkola sanoo tiedotteessa.
Inari tunnetaan aasialaisia ja pohjoismaisia makuja yhdistävistä annoksista. Ravintolan nettisivujen mukaan tarjolla on 15 ruokalajin menu, joka maksaa 180 euroa. Juomapakettien hinnat ovat 140–240 euroa. Samaan hintatasoon Helsingissä yltää ainakin Etelärannan Michelin-ravintola Palace.
Mikkola tavoittelee Michelin-tähteyttä jatkossakin.
– Tavoitteemme ovat entistä kovemmat. Tähtäämme kohti kirkkainta huippua, Mikkola kertoo.
Ennen Inarin perustamista Mikkola työskenteli pitkään esimiestehtävissä tanskalaisessa Nomassa, jota pidetään yleisesti maailman parhaana ravintolana.
Inarin lisäksi Mikkola pyörittää noin viiden euron kanahampurilaisista tunnettua KotKot-katuruokaketjua ja kotiruokaan keskittyvää Koti by Kim Mikkola -konseptia. Mikkolaan on voinut tämän vuoden aikana törmätä tiskin takana Töölön Bolt-areenalla, jossa hän toimii ravintoloitsijana.

Mikkola tunnetaan kansainvälistä huomiota saaneista televisio-ohjelmista. Viimeksi hän esiintyi Netflix-sarja Somebody Feed Philin Helsinki-jaksossa. Mikkola on nähty kokkaamassa myös Gordon Ramsayn rinnalla Gordon Ramsayn makuseikkailut -ohjelmassa.