Kannelmäessä sijaitsevan leikkipuisto Trumpetin piha-alueen peruskorjaus on alkanut heinäkuussa.
Tavoitteena on, että puisto olisi valmis toukokuussa 2023. Piha-alue on turvallisuussyistä suljettu koko rakentamisen ajan. Osia puistosta pyritään kuitenkin ottamaan käyttöön jo tämän vuoden aikana.
Varsinainen leikkipuistorakennus on hiljattain uusittu. Nyt alkaneessa urakassa peruskorjataan leikkipuistorakennuksen yhteydessä oleva aidattu leikkialue kokonaisuudessaan. Kaikki välineet uusitaan.
Leikkipuiston nykyiset leikkivälineet ovat huonokuntoisia ja niitä on liian vähän käyttäjien määrään verrattuna.
Suositun leikkipuiston kohtalo oli auki vielä muutama vuosi sitten.
Peruskorjauksen aikana leikkialueen toimintoja jäsennetään leikkipuistossa uudelleen. Sisäänkäynnin läheisyyteen rakennetaan pienten lasten leikkialue, jonka pääteemana ovat puueläimet. Lisäksi piha-alueen keskelle rakennetaan iso pyöreä hiekkalaatikko.
Isompien lasten leikkeihin tarkoitetut toiminnot, kuten tasapaino- ja monitoimivälineet, sijoitetaan pihan länsiosaan. Pihan länsiosaan rakennetaan myös aidattu, tekonurmipintainen peliareena.
Leikkipuistorakennuksen päätyyn rakennetaan pieni aukio, jonka reunoilla on alue ruokailua ja oleskelua varten. Käyttökelvoton kahluuallas poistetaan.
Leikkipuiston aidatun pihan vieressä on pelikenttä, jonka viereen perustetaan pieni seikkailumetsikkö. Sinne istutetaan nopeakasvuisia puu- ja pensaslajeja, kuten myös leikkialueelle. Istutuksissa käytetään kukkivia pieniä hedelmäpuita sekä marjapensaita.