Metsäretkellä mielikuvitus lähtee lentoon ja jääkausi tulee lähelle. Mukaan kannattaa varata tarpeeksi aikaa, kunnolliset kengät ja hyvät eväät.
Askolan Korttialla on noin hehtaarin alueella 20 hiidenkirnua. Muualta Suomesta on toki löytynyt yksittäisiä hiidenkirnuja, mutta näin laajaa esiintymää ei ole missään muualla.
– Tämä on koko maailman mittakaavassakin aika harvinainen paikka, kertoo Askola-Seuran puheenjohtaja Asko Jäntti.
Parkkipaikalta lähtee noin puolen kilometrin mittainen polku, joka kulkee aivan luonnontilaisessa metsässä.
– Metsähallitus omistaa tämän maan. Kaatuneita puitakaan ei saa viedä pois, Jäntti kertoo.
Iso Hiidenkivi valvoo aluetta. Nyt sillä näyttää olevan suu täynnä käpyjä ja leppoisa ilme. Joskus se on näyttänyt äkäisemmältäkin.
Maasto on hiukan hankalaa, lastenvaunujen tai rollaattoreiden kanssa tänne ei kannata yrittää. Jyrkimmässä kohdassa on puiset portaat.
Kiipeäminen kannattaa, sillä maisemat ovat upeat. Puiden välistä näkyy Porvoonjokilaakso – kansallismaisema – ja vastapäiset kalliot.
Varsinainen kirnualue on Askola-Seuran omistuksessa. Ylhäällä kalliolla on kirnuille johtava portti, minkä vierellä betoniin valettu rautalipas pientä pääsymaksua varten. Nykyisin sen voi hoitaa myös Mobile Paylla.
– Tämä perustuu luottamukseen. Aika moni maksaa tunnollisesti. Näillä rahoilla pidämme aluetta kunnossa. Esimerkiksi portaat pitää uusia aika ajoin, Jäntti kertoo.
Portin vieressä on kartta. Kirnut on numeroitu, mutta numeroiden järjestyksessä ei tunnu olevan logiikkaa.
– Siinä on varmasti ollut joku ajatus, mutta se on vuosikymmenten saatossa unohtunut, Jäntti naurahtaa.
Portaat jatkuvat kallion laelta alaspäin sen vastakkaiselle puolelle. Useimmat kirnut sijaitsevat kallionrinteellä.
Ensimmäisenä vastaan tulee Menninkäisen pesä. Kallioon hioutunut sileäreunainen syvä kuoppa on erikoinen ja kaunis. Sen edessä on vielä toinenkin pikkukuoppa, ikään kuin jauhinkivi olisi aikoinaan pompahtanut pois kirnusta ja alkanut hioa toista samanlaista. Hiiden työ on kuitenkin jäänyt kesken.
Vain yhdessä kirnussa on jauhinkivi tallella.
Menninkäisen pesä on Asko Jäntin isän, Lauri Jäntin nimikkokirnu.
– Isä oli täällä hyvin aktiivinen siinä, että kirnuja alettiin tutkia ja saatiin myös kaivettua esiin, Jäntti kertoo.
Ensimmäinen kirnu, pikkuinen Nojatuoli, löytyi kallion alareunasta läheltä jokilaaksoa kesällä 1950. Askolalainen Soini Järvelä lähti kiipeämään poikansa Jaakon kanssa Kirnukallion rinnettä ylös. Hän otti tukea kuusennäreestä, joka antoikin periksi juuriaan myöten.
– Sen alta paljastui kalliosta sileä kuoppa. Ylhäällä rinteessä oli näkyvissä samanlaista erikoista kallion reunamuodostelmaa, joten arvattiin, että sielläkin voisi olla samanlainen kuoppa.
Aikamoinen kuoppa kalliolta lopulta löytyikin. Komea Jättiläisen kuhnepytty on halkaisijaltaan 4,2 metriä ja syvyyttä sillä on 10,3 metriä.
Vanha kansa uskoi, että sileäpintaiset onkalot ovat hiiden tekosia. Mikä muu muka moisia olisi kivikovaan kallioon saanut aikaan?
Tosiasiassa hiidenkirnut ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden päättyessä yli 10 000 vuotta sitten.
– Tässä on ollut päällä yhdestä kolmeen kilometriä paksu jää. Kun se on sulanut, on valtavat vesimassat virranneet voimalla jääkannen alla. Vesipyörteisiin on jäänyt kiviä pyörimään ja sillä tavalla poranneet reikiä maahan, Jäntti selittää.
Vain yhdessä kirnussa on jauhinkivi tallella.
– Muut ovat päätyneet kai matkamuistoiksi. Tämä on sellaiseksi liian iso.
Jättiläisen kuhnepytyn lisäksi rinteestä löytyy muun muassa muotonsa mukaan nimetyt Kattila, Riisipata ja Päärynä. Pari kirnua on nimetty askolalaisen kirjailija Johannes Linnankosken teosten mukaan.
Jäntti muistaa hyvin, kun kirnuja kaivettiin esiin.
– Niitä alettiin kaivaa toden teolla esiin 1964. Se oli valtavan mielenkiintoista ja jännittävää aikaa. Kukaan ei voinut arvata, että näitä olisi täällä näin paljon! Talkoissa oli monia yrityksiä mukana. He saivat valita sille kirnulle nimen, minkä olivat esiin kaivaneet. Oli ihan tuurista kiinni, minkä kokoinen kirnu maan alta löytyi. Tielaitoksen kohdalle osui sitten tällainen, Jäntti osoittaa ihan pikkuista kirnua.
– Routavauriot olivat heille tuttuja. Ehkä siksi tämän nimeksi tuli Jäävaurio.
Kirnut kaivettiin esiin käsivoimin lapioimalla. Suurimmat kivet vinssattiin onkaloista ylös kolmijalkavinssillä. Keväällä 1965 alue oli niin valmis, että se voitiin avata yleisölle.
4,2 metriä syvä Kukkaro eli Onnenkirnu on yksi Askola Seuran tulonlähteistä. Viimeksi sen pohjalta kerättiin puolitoistatuhatta kymmensenttistä, muista kolikoista puhumattakaan. Tätä kirnua ei juuri koskaan tyhjennetä vedestä ihan kokonaan.
– Kylän toivot ovat joskus sukellelleet rahoja. He jäivät kyläkaupassa kiinni, sillä kolikot mustuvat vedessä, Jäntti kertoo.
Onnenkirnun edessä järjestetään juhannuspäivänä 25. kesäkuuta jo perinteeksi tullut Metsäsoitto. Muusikot Sanne Tschirpke ja Eila Isotalo luovat huiluin, puusarvin, kelloin ja viuluin metsään maagisen tunnelman.
– Sitä tulee aina kuulemaan parisataa henkeä, useimmat tulevat kauempaa kuin Askolasta. Tapahtuma on hieno, mutta emme oikein voi mainostaa sitä, sillä herkän metsämaaston vuoksi sinne ei mahdu kerralla suurta väkijoukkoa, Jäntti sanoo.
Kaiteen reunustamat rappuset ja tasanteet etenevät hiidenkirnujen lomassa. Lopulta laskeudutaan alas jokilaaksoon, jossa viimeisenä vastaan tulee pikkuinen Nojatuoli.
Joen rannassa on pieni luonnonlähde, johon pulppuaa maan alta kirkasta, makeaa vettä. Sen vieressä on rantautumispaikka, jos Hiidenkirnuja tulee katsomaan jokea pitkin kajakilla. Hieman kauempana on nuotiopaikka.
Kun makkarat on paistettu, voi kulkea takaisin lähtöpaikalle metsäpolkua pitkin. Reitti on merkitty sinisin nauhoin. Nousu on aluksi jyrkkä, mutta kallion laelle asti ei nyt kiivetä. Polku asettuu seurailemaan komeaa kallioseinämää, jota ei voi kuin ihailla.
– Kirnualueen suosio kasvoi entisestään koronavuosina. Lähiluonto alkoi houkutella ihmisiä, kun matkustamaankaan ei päässyt, Asko Jäntti kertoo.
Hän arvelee, että vuosikymmenten aikana kirnuilla on käynyt yhteensä satoja tuhansia ihmisiä.
– Eiköhän näillä bensanhinnoilla lähiluonto houkuttele jatkossakin, hän naurahtaa.
20
hiidenkirnun esiintymä on hieno ja harvinainen.