Helsinki aikoo lisätä resurssejaan viime viikkoina paljon puhuttaneiden palkanmaksuhaasteiden ratkaisemiseksi.
Kaupungin tavoitteena on saada korjattua havaitut palkkavirheet, saada uuden järjestelmän käyttöön liittyvät haasteet ratkottua ja vakiinnutettua toimintatavat.
Helsingin Uutiset kertoi kesäkuun lopussa, että 800 kaupungin työntekijää on jäänyt ilman palkkaa. Helsingin varhaiskasvatuksessa työskentelevä nainen järkyttyi kesäkuussa saadessaan palkkakuittinsa, jossa palkkaa kokoaikatyöstä oli kertynyt kuitin mukaan nolla euroa. Virheitä on havaittu myös lomapäivissä ja muissa tiedoissa
Kaupungin palkanmaksuongelmat ovat jatkuneet jo pitkään. Palkanmaksu oli viivästynyt jo maalis–huhtikuussa ja maksetuissa palkoissa oli ilmennyt virheitä.
Helsinki on palkannut lisätyövoimaa palkkahallintoon sekä ostanut lisätukea järjestelmän toimittaneelta Sarastialta. Lisäksi kaupunki on tehnyt suorahankintapäätöksen palkkahallinnon tuen vakauttamiseksi ja kehittämiseksi konsulttiyhtiö Deloitte Consultingiltä. Yhtiö on jo aiemmin tukenut kaupunkia Sarastian käyttöönotossa. Tämän vuoksi yrityksellä on kaupungin mukaan tarvittavaa osaamista ja riittävää taustaymmärrystä tilanteesta sekä Sarastian S365HR-järjestelmästä.