"Valtava menetys!" – Hakaniemen kauppahallin asiakkaat järkyttyivät Reinin Lihan suunnitelmasta

Sydän särkyy. Näin kommentoi Facebookissa HU:n lukija uutista, jossa kerrottiin Reinin Lihan suunnitelmasta sulkea Hakaniemen kauppahallin myymälä vielä tämän vuoden aikana.

–  Hakaniemi on sentään vielä ollut se oikea kauppahalli. Vanha kauppahalli muuttui aikaa sitten turistipaikaksi. Torien kanssa on käynyt samalla tavalla. Maailman suurin sääli, hän jatkaa.

– Todella ikävä uutinen. Reinin Liha on ollut hallin vetovoimatekijä vuodesta 1971 alkaen, sanoo Tapio Sademies, joka vastasi muun muassa Hakaniemen kauppahallin tilojen vuokraamisesta vuosina 1967-2010.

Hakaniemen kauppahallin legendaarinen lihakauppa suunnittelee lopettamista

Helsingin Uutisten päivitykseen tuli yli 300 kommenttia, joista monet oli hallin asiakkailta. Yksi lukijoista muistaa, miten tutulle lihakauppiaalle oli aina pitkä jono.

– Sieltä on ostettu monet lampaan kyljykset, kun vieressä asuimme. Päällä runsaasti mömmöä ja hyvä ohje valmistamiseen.

– Reinin liha on ollut ihan paras lihakauppa. Pikkulikasta on Hakiksen hallissa käyty. Siinä on oma tunnelmansa mitä muualta ei löydä.

–  Sääli. Meidän talouteen ostetaan lihaa vain jouluna, mutta silloin asioimme Reinin Lihassa. Ihmiset voisivat syödä vaikka puolet vähemmän lihaa, mutta ostaa hyvälaatuisia kalliimpia tuotteita, yksi kanta-asiakkaista kirjoittaa.

– Valtava menetys! Oltu asiakkaita viidessä sukupolvessa, toinen sanoo.

– Äiti hoki aikanaan: "katso lasta voimakasta, voima tulee Reinin makkarasta!"

Reinin Lihan toimitusjohtaja Arto Pajukon mukaan kauppa ei ole käynyt hallissa toivotusti. Samalla kauppahallien merkitys on muuttunut.

–  Päivittäisostosten hankintapaikasta kauppahallit ovat muuttuneet ihmisten kohtaamispaikoiksi, ravintolakeskittymiksi ja matkailijoiden vierailukohteiksi, Pajukko kertoi HU:lle.

Kesko osti Reinin Lihan vuonna 2018.

Helsinkiläiseen lähiöön avattiin harvinainen ruokakauppa, jonka erikoisuus myydään 2,5 litran pullossa – "Myös monet suomalaiset haluavat käydä täällä"

Moni lukija on tästä suunnasta huolestunut.

– Reinin lihan johtajan kuvaus kauppahalleista on ikävän totuudenmukainen. Kai nyt joku muukin osaa panna pystyyn hyvän lihakaupan paraatipaikalle! Oikeita kauppahalleja ei ole juuri jäljellä. Turussa on, Oulussa oli, kunnes tehtiin remontti.

– Hakaniemen halli on juuri sellainen kuin hallin pitää ollakin. Ei tarvita mitään viihtymistiloja ja hurlumhei-meininkiä tai turistirysiä. Sen sijaan kaivataan asiantuntevaa palvelua, kohtuullisia hintoja ja laajempaa valikoimaa kuin jättimarketeissa, toimitukseen sähköpostia lähettänyt Jukka Martiala sanoo.

– Hagiksen halli ei saa muuttua Wanhan Kauppahallin kaltaiseksi turisti- ja ravintolarysäksi. Kauppiaat voisivat yrittää kehittää konseptiaan, toinen lukija pohtii.

 – Paljon ihmiset puhuvat kuinka ostaisivat suoraan tuottajilta tai leipomoista sekä liha- ja juustokaupoista. Puheita on, ei tekoja.

– Olisko oikea syy siinä, että meillä nuoremmilla ei riitä ostovoima näihin erikoiskauppoihin? kuuluu kommentti.

Etsitkö sinäkin punalaputettua ruokaa? – tältä sivustolta kaupan valikoimaa voi urkkia etukäteen: Kasper, 21, antaa vinkin parhaasta viikonpäivästä

Osa lukijoista pitää huonona asiana sitä, että vuosikymmeniä toiminut Reinin Liha myytiin vuonna 2018 Keskolle. Kaikki eivät uudesta omistajasta edes tienneet.

– Olihan tämä selvää, kun alkoivat Keskon kanssa käsikynkkään 2010-luvun lopussa. Ja toisaalta kohtelu on ollut sellaista etten ole heidän tiskillä asioinut käytännössä koskaan. Hallista löytyy parempiakin lihakauppiaita, ja nyt on tilaa uudelle tekijälle, lukija kirjoittaa.

– Eiköhän tämä ollut arvattavaa Keskon ostettua yrityksen, yksi HU:n lukijoista pohtii.

Hallista ostetaan paitsi pihvejä sekä makkaroita, myös hieman harvinaisempia tuotteita.

– Hallista saa myös Hakalan Suomimakkaraa metritavarana, tuoreita broilerin sydämiä ja paljon muuta, Martiala sanoo.

– Juuri kävin ostamassa perjantaina Reiniltä naudan munuaisia. Oli muutoin sikahyvää, toinen kirjoittaa.

Ikoninen valomainos palautettiin kauppahallin katolle Helsingissä – kuva: 1950-luvun tyyliin tehtiin yksi iso muutos

Hakaniemen kauppahalli on peruskorjauksessa ja yrittäjät palvelevat viereisessä väistötilassa. Remontin valmistuminen on siirtynyt useita kertoja. Uusin arvio valmistumisesta on vuodenvaihde.

Reinin Lihan toiminta jatkuu Sörnäisten leikkaamossa, jossa palvellaan pääsääntöisesti ravintoloita.

Lukijalta: Hakaniemen lasihalli on säilytettävä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut