Poliisi julkaisi hurjan videon Jätkäsaaresta: Ratikka ajoi reilua ylinopeutta tutkaan – tämän takia kuski ei saanut sakkoa

Raitiovaununkuljettaja ajoi ylinopeutta Jätkäsaaren Tyynenmerenkadulla heinäkuun alussa.

Ratikan nopeus oli 49 km/h, vaikka alueella on rajoitus 30km/h, Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pastersteinin julkaisemalta Twitter-videolta selviää.

Pasterstein sanoo, että raitiovaununkuljettajalle ei kirjoitettu liikennevirhemaksua, koska paikalla oli vain yksi poliisi, jolla ei ollut juuri sillä hetkellä mahdollisuutta lähteä turvallisesti ratikan perään. Syynä saattoi olla Pastersteinin mukaan myös kohtuullisuusperiaate.

– Jos lähdet kirjoittamaan liikennevirhemaksua, niin se voi jumittaa koko raideliikenteen. Kohtuullisperiaatteessa täytyy huomioida, miten tilanne vaikuttaa esimerkiksi matkustajiin, Pasterstein sanoo Helsingin Uutisille.

Hän sanoo, että vastaavissa tapauksissa poliisi voi ottaa kuljettajan nimen ylös ja lähettää laskun perässä.

Pasterstein ei ollut tilanteessa itse paikalla.

Useasti kaatunut Eini, 78, ei uskalla enää bussin kyytiin Helsingissä – liikennöitsijä: "Katuja on kavennettu paljon, linja-auton ei kuuluisi olla siellä"

Dennis Pasterstein sanoo, että ratikoiden ylinopeuksia tulee vastaan harvoin.

– Ratikkakuskit eivät usein aja ylinopeutta, koska pysäkinvälit ovat lyhyet. Jätkäsaaressa on kuitenkin pitkä suora ja harvahko pysäkkiväli, jossa nähtävästi pääsi kiihdyttämään. Vastaavia ei ole havaittu suuremmassa määrin.

– Muistan yhden tapauksen noin viiden vuoden takaa Bulevardilta, jossa automaattivalvonta-auto kuvasi yli sallitun nopeuden ajaneen ratikkakuskin.

Pasterstein korostaa, että kadulla olevat nopeusrajoitukset koskevat kaikkia tienkäyttäjiä, niin autoja, polkupyöriä kuin raitiovaunua.

– Muistutuksena, että esimerkiksi Espan 30km/h rajoitus koskee myös pyöräilijöitä. Siinä on alamäki Kauppatorin suuntaan. Kun iso mies menee kovaa alamäkeen, niin vauhti voi nousta nopeasti.

Ylikomisario pöyristyi: Risteyksessä ajettiin päin punaisia joka 5. minuutti – Tämä metrimäärä ratkaisee, tuleeko päiväsakkoa vai lievempi seuraamus

Pasterstein muistaa Espalanadin alueelta muutamia polkupyöräonnettomuuksia, jotka ovat johtaneet jopa jalankulkijan kuolemaan.

Ylinopeussakkoja tai huomautuksia pyöräilijöille tulee kuitenkin Helsingissä harvoin.

– Se ei ole mikään ongelma, mutta malttia täytyy olla, Pasterstein muistuttaa.

Juttua muokattu 13.7. klo 13.45. Täydennetty Pastersteinin kommentteja. Klo 14.12. Raitiovaunu ajoi Tyynenmerenkatua, ei Suezinkatua.

Bussien kaahaus kauhistuttaa Helsingissä – uutisankkuri Piia Pasanen, 48, paiskautui kiihdytyksessä lattiaan: "Moni kertonut samanlaisesta tilanteesta"

12-vuotias kuoli ratikkaturmassa marraskuussa: "Etenee syyttäjälle aikaisintaan huhti-kesäkuussa" – näillä rikosnimikkeillä tapausta tutkitaan

Tällä suojatiellä tapahtuu eniten onnettomuuksia Helsingissä - Pirkko, 82: ”Tuo edellinen vasta vaarallinen onkin”

Linja-auton alle jäänyt matkustaja kuoli Kontulassa

Mainos: Helsingin kaupunki

Mainos: Helsingin kaupunki

50-luvun kerrostalo puolitti lämmityskulunsa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut