Puukerrostaloasuntojen määrä ja kerrosala ovat hienoisessa kasvussa, kertoo ympäristöministeriön tilaama selvitys.
Puukerrostalohankkeet keskittyvät erityisesti pääkaupunkiseudulle, muista maakunnista Pirkanmaa erottuu positiivisesti.
Keväällä 2022 tehdyn selvityksen mukaan Suomeen on rakenteilla tai suunnitteilla yhteensä 61 puukerrostalohanketta, eli yksittäisiä puukerrostaloja, puukerrostalokortteleita tai suuren mittakaavan puurakenteisia toimistorakennuksia. Edellisessä selvityksessä marraskuulta 2020 niitä oli 72.
Asuntojen määrä ja kerrosala ovat kasvaneet, vaikka hankkeiden määrä on vähentynyt. Puukerrostaloasuntoja on nyt toteutumassa noin 14 340 kappaletta, kun vastaava luku vuonna 2020 oli 11 720 kappaletta.
Varmoina pidettävien asuinkerrostalo- ja toimistotalohankkeiden keskimääräinen koko on kasvanut noin 10 000 kuutioneliömetristä 18 265 kuutioneliömetriin.
Hankkeista 26 on toteutumassa varmasti. Toissa vuonna varmoja hankkeita oli 24. Todennäköisiä hankkeita on tänä vuonna 18 ja mahdollisia 17 kappaletta.
Lukuihin on huomioitu vähintään kolmikerroksiset puukerrostalohankkeet, eli kaksikerroksiset luhtitalot eivät ole mukana, vaikka ne ovat tilastollisesti puukerrostaloja.
– Tärkeä muutos on hankkeiden koon kasvu verrattuna aiempiin vuosiin. Puu materiaalina taipuu moneen tarpeeseen, siitä voidaan rakentaa myös miljöitä ja arkkitehtonisesti näyttäviä rakennuksia. Nytkin suunnitteilla on esimerkiksi puinen umpikortteli ja muita laajempia kokonaisuuksia, Puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino sanoo tiedotteessa.
Hankkeista 83 prosenttia keskittyy Uudellemaalle ja Pirkanmaalle, mutta hankkeita on suunnitteilla tasaisesti ympäri Suomea, yhteensä 13 maakuntaan.