Helsinkiläisestä lähiöstä löytyy paratiisi, jonka tuhoutumista asukkaat nyt pelkäävät – Ritva, 68: "Kaupungin pitäisi hoitaa se"

Sunilanpuiston lampi on ollut oman onnensa nojassa vuosien ajan. Asukkaat ovat lammen tilasta huolissaan.

Pukinmäessä, päiväkoti Sinivuoren ja Sunilankujan kääntöpaikan välistä löytyy yllättävä aarre: pieni, mutta herttainen puisto, jonka keskellä sijaitsee Sunilanpuiston lampi.

Puisto on lampineen monelle pukinmäkeläiselle tervetullut henkireikä, joka tarjoaa viihtyisän levähdyspaikan niin puistoista pitäville kuin koiranulkoiluttajillekin.

Kaivopuistossa ränsistynyt arvohuvila pelastettiin, aukeaa ensi viikolla yleisölle – Kuva: ullakon nurkasta löytyi aarre

Pukinmäessä kauan asuneet Hilkka Lehtinen, 87, Olli Kemilä, 69, ja Ritva Laurila, 68, pitävät kaikki omaa lähilampeaan tärkeänä keitaana, jonka ympäri kiertävällä polulla he muun muassa ulkoiluttavat koiriaan. Tällä kertaa mukana ovat 12-vuotias Sipi ja 9-vuotias Lula, jotka molemmat tutkivat luontoa innostuneena.

– Täällä tulee käveltyä käytännössä joka päivä. Ja kun kesistä on tullut aina vain lämpimämpiä, lammen reunustalla olevat puut antavat mukavasti varjoa. Kalojakin lammessa on, mutten tiedä tarkemmin, mitä lajia ne ovat, Kemilä kertoo.

– Minä pidän koko tästä puistosta suuresti, koska tämä on niin vehreä paratiisi. Esimerkiksi polun varsilla kasvaa keväisin kauniita skilloja, Lehtinen mainitsee.

Lampi ja sen reunustat kaipaavat kuitenkin kipeästi kunnostusta. Veteen on pudonnut runsaasti oksia ja risuja, vedenpinta on vajentunut ja lammen rantapengertä tukemaan asennetut hirsirakennelmat ovat jo lahoamassa.

Kuivina kesinä lammen vesi haihtuu vähiin.

– Vettä on ollut tässä aikoinaan runsaasti enemmän. Minun mielestäni kaupungin pitäisi hoitaa tätä asiaa, ettei lampi kuivu kokonaan, Laurila pohtii.

Lammessa arvellaan olevan lähde, mutta täysin varmoja siitä ei kuitenkaan olla. Lähteen puolesta puhuu se, että veden lämpötila vaihtelee tavallista enemmän – riippuen mittauskohdasta.

Lammen pohjaa on siivottu talkoilla 1980-luvulla ja kesällä 2014 sen pohjalta sukellettiin pois sinne heitettyä romua, muun muassa polkupyöriä ja liikennemerkkejä.

– Nytkin se kaipaisi varmasti ruoppausta, mutta se olisi kaupungin asia hoitaa, ei pelkästään talkoolaisten varassa, Laurila muistuttaa.

Sunilanpuiston lampi on rehevä ja kuivina kesinä vesi haihtuu melko vähiin, sillä lammella on hyvin pieni valuma-alue. Reunamilla kasvaa tyypillistä kosteikkokasvia, raatetta. Vaarana onkin se, että tulevina vuosina lampi saattaa kasvaa jopa kokonaan umpeen.

Kaupunki on tietoinen lammen ränsistyneestä kunnosta, mutta pikaisia korjaustoimia ei kuitenkaan ole luvassa.

Malmin ja Pukinmäen yleisten alueiden suunnitelmassa 2021–2030 on todettu, että Sunilanpuiston lampi kunnostetaan puiston peruskorjauksen yhteydessä, mutta ainakaan tälle vuosikymmenelle ei tätä remonttia ole luvassa.

– Lampeen on pudonnut runsaasti puunoksia ja -lehtiä, mutta ne lisäävät lammen monimuotoisuutta elinympäristönä ja luovat luonnonmukaisemman ekosysteemin, arvioi projektijohtaja Päivi Islander Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Islanderin mukaan lehdet ja oksat tarjoavat myös suojaa ja ravintoa vedessä elävälle pieneliöstölle. Sunilanpuisto on aikoinaan kuulunut Pukinmäen kartanon alueisiin. Kaupungin toimenpide-ehdotuksissa on mainittu kunnostussuunnitelman laatiminen puistolle, mutta ennen suunnitelmaa tarkoituksena on tehdä puistohistoriallinen selvitys ja kasvillisuusinventointi. Aikataulusta ei ole tehty päätöksiä.

– Tämän kunnostussuunnitelman yhteydessä voidaan miettiä myös, miten hirsirakennelmia korjataan. Jos rakenteet ovat vaarallisia, tarvittaessa ne poistetaan, Islander kertoo.

– Lammen vesinäytteissä ei viime näytteenotossa havaittu suolistobakteereja, joskin veden typpipitoisuus oli korkea.

Helsinkiläisen saaren ravintola on pysynyt pienoisena salaisuutena – tarjolla harvinaiseksi käyneitä annoksia: "Paikan klassikkoja"

Joko kokeilit suosittua kesäpeliä? Reino, 74, on myynyt lippuja pikkuruisesta mökistä jo parin vuosikymmenen ajan

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut