Riikka Taskinen ”liftaa” moottoripyörien kyytiin – "Olen herättänyt monissa motoristeissa ihmetystä"

Riikka Taskisella ei ole omaa moottoripyörää, mutta hän käy ajelemassa kesäisin noin pari kertaa kuussa. Kyyti löytyy aina ”liftaamalla”. Ei kuitenkaan perinteisesti tien varressa peukalo ojossa.

– Se ei toiminut. Kukaan ei ottanut kyytiin, Taskinen muistelee kymmenen vuoden takaista kokeilua, Myrskylässä asuva Taskinen sanoo.

Liikenteen solmukohdissa sijaitsevat kahvilat olivat parempi paikka kyytien etsimiseen.

– Kahvilassa väijyminen on antoisaa. Silloin pystyy ennen lähtöä keskustelemaan. Voin kertoa, kuka olen ja että harrasta tällaista, hän kuvailee.

Liftaamista harrastus ei ole siinäkään mielessä, että Taskinen maksaa kyydistään.

– Kaikki eivät kuitenkaan halua ottaa kyytiin. Olen herättänyt monissa motoristeissa myös ihmetystä.

Nyttemmin kyydit löytyvät sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi Ajoseuraa kaipaavien, mukavien ja kohteliaiden moottoripyöräilijöiden ryhmästä Facebookista. Ryhmässä on 2 600 jäsentä.

Innostus moottoripyöriin ilmeni vasta aikuisiällä.

– Minusta moottoripyörät olivat niin kivan kuuloisia, että halusin kokeilla istua kyydissä, Riikka Taskinen muistelee.

Itse ajaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.

– Mopoa olen kokeillut vain kerran päätyen ojaan, Taskinen tunnustaa.

Tähän mennessä matkoja on ehtinyt kertyä Taskisen laskelmien mukaan noin 30. Hänen kohdalleen on sattunut mukavia ja kohteliaita kuljettajia, eikä häirintääkään ole ollut.

Hän myös toivoo, että kotona puolisolle kerrottaisiin kyytiin ottamisesta ja varmistettaisiin, että asiassa ei ole ongelmaa.

Olen herättänyt motoristeissa ihmetystä.

– Olen sitä mieltä, että perinteisiä ajattelukaavoja sopii rikkoa. Tuuletan mielelläni vanhoillisia ajattelutapoja, hän viittaa siihen, että myös eri sukupuolen edustajat voivat olla kavereita.

Hän kuitenkin ymmärtää, että kaikille perheille se ei sovi. Taskiselle itselleen harrastuksen motiivit ovat selvät ja hän haluaa tuoda ne rehellisesti esiin jo kyytihakuilmoituksessaan. Palkka on ruokaa kuljettajalle ja moottoripyörälle. Muuta kuin matkaseuraa hän ei etsi.

– Harrastukset maksavat. Haluan aina maksaa, koska en halua, että jää tunne kiitollisuudenvelasta.

Harrastuksen pointtina on kyyditettävänä nähdä sellaisia paikkoja, joita ei muutoin tulisi nähtyä. Taskinen toivoo aina pääsevänsä ”jonnekin ja takaisin” yhden päivän aikana. Hienoa siinä on se, ettei hän aina tiedä, minne päätyy.

– Me eletään vain kerran. Silloin kannattaa olla rohkea, tehdä itselle mieluisia, hyvää oloa tuovia asioita ja tehdä luovia ratkaisuja, hän kuvailee.

Hänellä itsellään ei olisi moottoripyörään varaa.

– Elän nytku-elämää sitku-elämän sijaan, että on sitten sinne kiikkustuoliin muisteltavaa.

Sosiaalisena ihmisenä Taskista kiinnostaa myös muiden ihmisten tarinat.

– Moni ei elämäntarinaansa kerro, mutta en pane pahakseni, vaikka kertoisikin. Tykkään syvällisistä ja sielukkaista keskusteluista.

Hän itse on myös puheliasta ja sosiaalista matkaseuraa.

Välillä vauhti on niin hurjaa, että on pidettävä kiinni tiukasti. Moottoripyörän kyydissä on väkisinkin hyvin lähellä toista ihmistä.

– Pyrin siihen, että asia keskusteltaisiin ennen kuin lähdetään liikkeelle, niin jännitys siitä loppuu. Toiset sanovat, että pitäisi ennemmin olla yhtenäinen paketti ja toinen sanoo, että ei tunnu vaikka mitä tekisin takapenkillä, vaikka nukkuisin, Taskinen naurahtaa.

Hän kuitenkin mieluiten nojaa takana olevaan matkaboksiin tai selkänojaan, jos sellainen on.

Lähipiiri ei aina ole ymmärtänyt Riikka Taskisen harrastusta. Kauhistelujakin on tullut.

– Lähinnä niiltä ihmisiltä, jotka ovat pessimistejä. Olen itse optimisti ja luotan omaan vaistoon, keneltä kannattaa kyytiä kysyä. Jos joku tulee sivuslaidissa kahvilan pihaan, en semmoisen kyytiin ole menossa, Taskinen toteaa.

Myrskylän keskustassa sijaitseva kahvila, jossa Taskinen etsi kyytejä, oli vielä viime vuoteen saakka hänen äitinsä pitämä.

– Voit kuvitella äitiäni, kun jätin laukkuni hänen huostaan ja lähdin moottoripyörän kyytiin hänen silmiensä alla. Hän oli aina sydän syrjällään, Taskinen naurahtaa.

Taskisen lapset sen sijaan lähinnä naureskelevat, että tuollainen tuo äiti on.

Vain kerran Taskisen kohdalle on tullut niin epävarma kuljettaja, ettei hän menisi uudestaan kyytiin. Jotkut motoristit jäävät tutuiksi, ja saattavat tarjota kyytiä uudelleen.

Hän on noin kymmenvuotisen harrastuksensa aikana ehtinyt kokea monenlaisia moottoripyöriä. Gold Wing, eli matka-ajoon tarkoitettu suurikokoinen moottoripyörä on vielä kokematta. Myöskään naiskuljettajan kyytiin Taskinen ei ole vielä päässyt.

– Enenevissä määrin naisia on liikkeellä. Mutta kynnys ottaa kyytiläisiä voi olla se, että moottoripyörät yksinään ovat painavia ja hallinta saattaa kyytiläisen kanssa tuottaa lisähaasteita, Taskinen arvelee.

Riikka Taskisen yksi ikimuistoisin moottoripyörämatka oli kokopäiväreissu Turun saaristoon sivuvaunussa.

– Mentiin monella lossilla. Se oli mieleenpainuva, kun maisemat olivat niin erilaiset. On kuin istuisi säilykepurkissa. Mutta mukavaa ja hassun vapaata siinä oli olla.

Seuraava moottoripyöräreissu polttelee jo mielessä.

– Kesälomani alkaa juuri ja kalenterissa on liftireissutilaa, Taskinen vinkkaa.

Juttu on julkaistu ensin Loviisan Sanomissa.

30

moottoripyöräreissua vieraiden kyydissä