Luonnontieteellisen keskusmuseon konservointihuoneessa Töölössä leijailee vahva merikalan tuoksu. Nyt ei kuitenkaan olla tekemisissä kalojen kanssa, sillä teräspöydällä lepää mursun ruumis – tai oikeastaan jäljellä oleva osa luurangosta.
Haminasta heinäkuussa löytynyt, Stenaksi nimetty mursu menehtyi kuljetettaessa Korkeasaareen. Nyt eläimen konservointi on jo hyvässä vauhdissa.
Täytetty mursu on tarkoitus tuoda yleisön nähtäville ensi vuoden kuluessa, mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää.
– Oikeastaan saamme kaksi mursua, sillä konservoimme erikseen mursun luurangon ja sen lisäksi myös täytetyn mursun. Emme ole päättäneet, tuleeko luuranko näytteille vaiko osaksi tieteellistä kokoelmaa, kertoo museomestari Janne Granroth, 39.
Grönrothin lisäksi viime viikolla mursun kimpussa olivat konservaattoreiksi oppisopimuksella työskentelevät Elina Laurén, 32, ja Heikki Ahopelto, 35. Laurénin työnä on ollut uurastaa mursun luurangon parissa.
Museomestari Janne Granroth ja konservaattoriksi opiskeleva Elina Laurén mittaavat Haminan mursun luurangon yksityiskohdat tarkasti. Päivi Tuovinen
Viime viikolla mursun luustoa kaivettiin esiin poistamalla eläimestä veitsellä liha, rasva ja sisälmykset. Mursun rintakehän luut ja selkärangan välilevyt mitattiin ja niistä piirrettiin mallikuvat.
– Kaikki pilaantuva aines pitää saada pois. Esimerkiksi rusto ei säily pidemmän päälle, jos se jäisi kiinni luuhun. Luustosta otetaan näytteet, jotka tutkitaan tieteellisesti, kertoo Laurén.
Kaikkea lihaskudosta ei kuitenkaan voida poistaa mekaanisesti – siksi luusto laitetaan luunpuhdistuslaitteistoon, jossa papaiinientsyymi liuottaa loput kudokset.
– Vastaavaa menetelmää käytetään esimerkiksi elintarviketeollisuudessa, kertoo Granroth.
Lisäksi mursusta saadaan dna-näyte, jonka perusteella jättieläimen lähtöpaikka todennäköisesti selviää. Vahvin veikkaus on Huippuvuoret, mutta Barentsinmerellä sijaitseva Frans Joosefin maa on toinen mahdollinen lähtöalue.
Museon luurankohuoneessa komeilee jo Alaskan Sitkasta vuodelta 1849 peräisin olevan mursun luuranko. Päivi Tuovinen
Stena-mursun komeat syöksyhampaat olivat kärjistään melko pahasti sälöytyneet, joten mikäli luuranko tulee näytteille, niiden tilalle asennetaan keinotekoiset hampaat.
– Hampaat valmistetaan valamalla luonnonvalkoisesta uretaanista, joka on kovaa ja kestävää. Uudet hampaat muistuttavat yllättävän hyvin alkuperäistä luuta, arvioi Granroth.
Myös koko mursusta valmistetaan uretaanikeho, jonka päälle eläimen nahka pingotetaan. Nahka alkaakin olla jo kutakuinkin valmiiksi käsitelty.
Mursulla oli yli kaksisataa viiksikarvaa, jotka asennetaan täytettyyn yksilöön uudelleen. Päivi Tuovinen
Kun nahka tuotiin Ahopellon eteen, sillä oli paksuutta kauttaaltaan 4–5 senttimetriä ja painoa hulppeat 120 kiloa.
Nyt nahan paksuus on enää kahdesta neljään milliä.
– Mursu oli nälkiintynyt, joten sen nahassa oli paljon vähemmän rasvaa kuin normaalikuntoisella yksilöllä, Ahopelto luonnehtii.
Kun rasvaa poistetaan kaapimella, ohentuneeseen nahkaan saattaa tulla reikiä.
– Se ei ole suuri ongelma, sillä kaikki reiät ommellaan umpeen, eikä valmiissa mallissa reikiä tietenkään näy.
Luonnontieteellinen museo aikoo laittaa Haminan mursun yleisön nähtäville, kun sen konservointi saadaan valmiiksi.
– Tarkkaa aikaa emme ole vielä päättäneet, mutta mursu on nähtävissä aikaisintaan ensi vuoden puolella, arvioi museon kokoelmapäällikkö Hanna Laakkonen.
Laakkosen mukaan mursun sijoituspaikkavaihtoehtoja on useita. Eläimen luurangon sijoittaminen näyttelyyn on vielä avoinna, sillä luuranko salissa on jo nähtävillä myös toisen, hieman suuremman mursun luuranko.
Se on peräisin Alaskan Sitkasta, ilmeisesti vuodelta 1849.
Museoväki toivoo, että Haminan mursu lisäisi ihmisten kiinnostusta näihin jättimäisiin eläimiin ja arktisen luonnon ongelmiin. Yksi ongelmista on merijään radikaali väheneminen Huippuvuorilta.
– Ainakin aluksi museoyleisö on varmasti erittäin kiinnostunut näkemään, millainen tämä paljon huomiota herättänyt mursu todellisuudessa on, sanoo Laakkonen.
3
