Turun yliopisto päätti keväällä hylätä pro gradu -tutkielman, joka oli tehty intersektionaalisesta feminismistä. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.
Perusteeksi esitettiin puutteet lopputyön objektiivisuudessa. Opiskelija oli käsitellyt gradussaan intersektionaalisen feminismin vaikutusta japanilaiseen seksirikollisuuteen.
Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Ari Helo Suomen humanistiverkko Agricolan sivuille. Helo on tietokirjailija ja historiantutkija. Helo sanoo Ilta-Sanomille, että ei ole aiemmin törmännyt vastaavaan ratkaisuun.
– Gradun kirjoittajalle on aina tarjolla ohjausta koko sen valmistamisen ajan. Tämä jo sinällään estää hylättävien gradujen jättämisen pääsääntönä, Helo kommentoi.
Helon mukaan opiskelijaa jopa painostettiin jättämään intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteita kriittisesti käsittelevä osio pois. Sitä on lopputyössä 45 sivua. Helo kritisoi erityisesti graduohjaajan asennetta ja ratkaisuja asiassa.
– Ei gradu varsinaisesti mieltä ylentävää luettavaa woke-politiikan kannalta ollut. Siinä kerrottiin esimerkiksi transihmisten tekemistä raiskauksista naisvankiloissa. Ohjaajan asenne oli täysin absurdi akateemisen keskustelun kannalta. Kyse oli nimenomaan siitä, mitä humanistisissa, pitkälti tulkinnallisissa tieteissä voidaan objektiivisena tietoväitteenä esittää, Helo sanoo.
Termillä woke tarkoitetaan määritelmällisesti "poliittisesti valveutunutta, erityisesti rasismin, syrjinnän ja muun yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden tiedostavaa henkilöä".