Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Kulosaaren lapsikaappauksesta 5 vuoden tuomio

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 54-vuotiaan Juha Hurmeen Kulosaaressa tapahtuneesta lapsikaappauksesta viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Asiasta kertoo Iltalehti.

Vahingonkorvauksia tuomitun tulee maksaa uhrille ja tämän perheelle 20 000 euron edestä, sekä korvata heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Kaappaukseen käytetty Mercedes Benz-henkilöauto, jonka arvoksi käräjäoikeus arvioi 30 000 euroa, tuomittiin menetettäväksi valtiolle.

Hurme otti keväällä panttivangikseen Kulosaaressa 9-vuotiaan pojan, ajoi tämän Sipooseen ja jätti sidottuna metsään. Pojan vanhemmille mies lähetti kiristysviestin.

Poika onnistui vapautumaan siteistään ja käveli tien varteen, josta hänet löysi sivullinen.

Käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen.

Iltalehden tietojen mukaan tuomitulla on mittava aiempi rikosrekisteri.