Ei jälkiruokaa tänään, huomenna tai minään muunakaan päivinä.
– Ei häiritse tippaakaan, toteaa Heidi Gustafsson, 40.
Gustafsson istuu lounaalla Dylan Milk -ravintolassa Ruoholahdessa. Puhe on lounaaseen kuuluneesta jälkiruoasta: ravintola päätti karsia sen, koska inflaatio on nostanut kuluja.
– Paljon mieluummin karsivat jälkiruoasta kuin nostavat hintaa, sanoo Gustafssonin kanssa lounastava Mia Kortelainen, 49.
Heidi Gustafsson ja Mia Kortelainen pohtivat, että linjastolounaasta ei maksaisi mielellään enempää kuin 13 euroa. Mika Niskanen
Raaka-aineet ovat kallistuneet viime aikoina huimasti. Tämän vuoden aikana ravintolatukkujen hinnoissa saatetaan nähdä jopa 20 prosentin nousu, arvioidaan Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRasta.
Tilanne aiheuttaa lounasravintoloille paineita nostaa hintoja tai muuttaa valikoimaa.
– Ruoholahden Dylanissa olemme jättäneet jälkiruoan pois. Sitä on tarjolla ehkä silloin tällöin, kuten torstaisin pannukakkua hernekeiton yhteydessä, kertoo Dylan-ravintolat omistavan Soupsterin markkinointipäällikkö Miia Pirttijärvi.
Muissa ketjun Helsingissä sijaitsevissa ravintoloissa on yhä jälkiruokaa tarjolla. Muutamassa Soupsterin lounasravintolassa yritys on nostanut hintoja: 11 eurosta 11,30 euroon, eli lounassetelihinnan tasolle.
Lounaan kustannukset pyritään pitämään kurissa muun muassa ostojen tarkastelulla ja hävikin minimoimisella. Laatu halutaan pitää korkealla.
– Aika näyttää, pitääkö meidän nostaa hintoja, Pirttijärvi sanoo.
Soupsterin markkinointipäällikkö Miia Pirttimäki harmittelee sitä, että uudet vaikeudet ovat koittaneet heti raskaiden koronavuosien jälkeen. Mika Niskanen
Sehän on terveyden kannalta hyvä asia! Nimittäin jälkiruoan jättäminen pois, kääntää tilanteen Ruoholahdessa lounastava Heli Rajala, 58.
Tyrmistyin hieman, mutta ymmärrän kyllä.
– Ja parempi näin kuin, että ravintola nostaisi hintoja.
– Minä puolestani tyrmistyin hieman, mutta ymmärrän kyllä, sanoo Rajalan kanssa lounastava Minna Kumpulainen, 32.
Seurueen kolmas jäsen Paula Katajisto, 25, ehdottaa, että säästöjä hakiessaan ravintolat voisivat kenties karsia valikoimaa muutoinkin. Ruoholahden Dylanissa on tarjolla useita lämpimiä vaihtoehtoja.
Kolmikko pohtii, että 12 euroa alkaisi olla korkea hinta linjastolounaasta. Jos hinnat kohoaisivat, ruoka saatettaisiin tuoda töihin useammin kotoa. Hinta saattaisi myös vaikuttaa ravintolan valintaan.
Työnantaja kustantaa osan kolmikon lounaasta.
– Jos hinnat nousevat, niin työnantajilta toivoisi panostuksia, jotta hinta siirtyisi osaltaan myös sinne, Rajala sanoo.
Ruoholahden Dylanin asiakas Heli Rajala muistuttaa, ettei inflaatio hetkauta työssäkäyvän keski-ikäisen elämää yhtä paljon kuin pienempituloisten. Mika Niskanen
Factory-ketjussa hintoja on nostettu. Aikaisemmin lounas oli maksanut useassa toimipisteessä 10,70 euroa, nyt 11,30.
– 60 sentin korotus ei kata raaka-aineiden hinnannousua tai inflaatiosta johtuvia kuluja, sanoo toimitusjohtaja Matti Karvonen.
Joitakin erityisesti kallistuneita raaka-aineita on hyödynnetty lounaalla vähemmän.
– Naudanlihaa ei ole ollut niin paljon tarjolla kuin oli jossain vaiheessa.
Factoryssa ei haluta tinkiä vaihtoehdoista. Eli esimerkiksi lämpimiä ruokia on yhtä paljon tarjolla kuin ennenkin.
– Jos jotain mullistavaa ei tapahdu, niin jatkamme normaaliin tapaan myös tulevaisuudessa.
Suurilla ketjuilla tilanne voi olla pieniä ravintoloita helpompi, pohtii Itäkeskuksen Stoassa toimivan Skuttan ravintolapäällikkö Merja Saarinen. Hän arvioi, että ketjutasolla voidaan tilata suuria määriä keskitetysti.
– Meillä ei ole tuollaisia etuja. Inflaatio kolahtaa varmasti pienemmillä ravintoloilla enemmän.
Skutta oli heinäkuun ajan kiinni. Toimenpiteitä inflaation suhteen ei ole vielä tehty.
– Kaikki on kovasti kalliimpaa, mutta emme ole siirtäneet kustannuksia asiakkaille. Odottelemme, että asiakkaat palaavat lomilta ja katsomme tilannetta sitten.
Kirill, 30, syö lounasta Ruoholahden Dylanissa noin kolmesti viikossa. Häntäkään jälkiruoan puuttuminen ei haittaa.
Lounaan hinnan nostaminen olisi sen sijaan epämukavaa, koska hän käy usein ulkona syömässä. Kirill ei mielellään maksaisi lounaasta 13 euroa enempää.
– Yhdellä kerralla hinnannousu ei ehkä tunnu pahalta, mutta vuoden ajalta laskettuna summa kertautuu.
Onko asiakkailla ravintoloille vinkkejä? Heidi Gustaffson arvioi, että säästöjä voisi löytyä korvaamalla lihaa kasviksilla.
Moni tuntuu kannattavan ennemmin valikoiman pienentämistä kuin hintojen nostamista.
– Toivon, etteivät ravintolat sahaa omaa oksaansa ja karkota asiakkaita nostamalla hintoja liikaa, sanoo Heli Rajala.