
Vallilan Konepajalle avautuu ensi vuoden loppupuolella Wihuri Metro-tukun ravintolatukku. 1900-luvun alussa valmistuneeseen kokoonpanohalliin rakennetaan parhaillaan tiloja myös Lidlille.
Tukun pääsisäänkäynti tulee 1970-luvulla valmistuneen sähköjunahallin sisälle, jossa myös parkkipaikat sijaitsevat. Sisälle ajetaan Teollisuuskadun puolelta. Wihuri Metro-tukun liiketoimintajohtaja Antti Leistén vakuuttaa, ettei tukku ruuhkauta Konepajan asuinalueen liikennettä.
– Rekkarallia ei tule. Emme tule tukkimaan aluetta ruuhkilla. Logistinen virta on suhteellisen pientä ja väitän ettei se näy liikennemäärissä. Päivittäin käy muutamia rekkoja. Asiakaskäynnit ovat yleensä aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä. Tukulla ei ole sellaista vaikutusta, että liikkennejärjestelyihin pitäisi tehdä muutoksia, Leistén sanoo HU:lle.
Vuonna 2016 Konepajan asukkaat vastustivat alueelle suunniteltua Bauhausin myymälää. Huolena olivat muun muassa suuret liikennemäärät.
– Jos ihmiset haluavat keskustella kanssamme, kerromme suunnitelmista avoimesti. Uskon, että tukku on koko alueelle positiivinen juttu, Leistén sanoo.

Ravintoloita palvelevan tukun lopullista kokoa ei ole vielä päätetty, mutta se tulee olemaan yksi Wihurin suurimmista,
– Supermarketeihin verrattuna tukun kokoluokka ei tule olemaan valtava. Emme halua muuttaa historiallista kohdetta nykyaikaiseksi teollisuuskiinteistöksi. Museovirasto on suunnittelussa vahvasti mukana.
Wihuri Metro-tukku puhuu tulevasta Konepajan tukusta lippulaivanaan. Konepajan valikoimassa korostuvat tuoretuotteet kuten hedelmät ja vihannekset sekä tuore kala ja liha. Wihuri Metro-tukku tuo maahan myös viinejä.
Miksi tukku haluttiin juuri Konepajalle?
– Tämä on meille optimaalinen paikka. Ravintolakentällä tapahtuu nyt paljon ja haluamme olla keskeisellä paikalla. Kaikki liikenneväylät asettuvat tänne hyvin fiksusti. On ekologisesti tehokasta, kun ei tarvitse lähteä valtavien matkojen päähän.
Tavallisille kuluttajille tukun kylkeen rakentuu kauppahallimainen alue pop-up-ravintoloille ja ruokaan keskittyville tapahtumille.
Kiinteistön omistavan Train Factory Oy:n managing director Cameron Sawyer sanoo, että ravintolamaailman konsepti tulee olemaan Suomessa täysin uudenlainen.
– Ruoka-alueelle tulee ravintoloita sekä pienempiä, jopa yksittäisen kokin pyörittämiä yrityksiä.
Train Factory Oy suunnittelee sähköjunahallin purkamista. Tilalle halutaan rakentaa isompia rakennuksia.
– Pysäköinti rakennetaan maan alle. Rakennustyöt tehdään vaiheittain, jotta pysäköintitilat ovat jatkuvasti käytössä, Sawyer sanoo.
Lidl ei ole vahvistanut, milloin Konepajan myymälä avataan. Myymälän varsinaiset rakennustyöt näyttävät käynnistyneen loppukesästä. Lidl on kertonut, että myymälän rakentamiseen menee neljä kuukautta. Lidlistä kerrotaan, että pääsisäänkäynti kiinteistöön tulee Konepajanraitille The Folks-hotellin eteen.. Lastausalue sijaitsee taas Teollisuuskadulle johtavalla Bruno Granholmin kujalla. Liikennejärjestelyistä ja parkkipaikoista Lidl tiedottaa myöhemmin.
Alkoa Konepajalle ei tule, vaikka asia on ollut pitkään suunnitelmissa.
– Tällä hetkellä emme aktiivisesti etsi tiloja Vallilasta, sanoo palvelujohtaja Tatu Vanninen.
Herttoniemen Etko Brewing kertoi kesällä, että se alkaa rakentaa Konepajalle uutta panimoa ja ravintolaa.
Konepajan uusimpiin yrityksiin kuuluu Bille Beino -padelin yhteyteen kesällä avautunut Motivus-kuntosali.