Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Valvojat istuvat kopissa jalat pöydällä ja räpläävät puhelinta” – asiakas suivaantui helsinkiläisen uimahallin jatkuviin häiriöihin, näin vastaa hallipäällikkö

Vakiokävijän mukaan uimahallissa on ollut häiriöitä, joihin valvojat eivät puutu.

Malmin uimahallissa säännöllisesti käyvä 57-vuotias nainen kertoo, että hallissa on ollut jatkuvia väärinkäytöksiä ja häiriötilanteita, joihin henkilökunta ei naisen mielestä ole puuttunut.

Naisen mukaan hallissa on kesän aikana ollut asiakkaiden häiritsemistä, kovaäänistä metelöintiä ja vääristä paikoista altaaseen hyppimistä.

– En tiedä minkälaiseen käytökseen valvojat ylipäätään puuttuvat. Kopista ei tulla ulos. Valvojat istuvat jalat pöydällä kopissa ja räpläävät kännykkäänsä.

Nainen kertoo heinäkuussa todistaneensa kolmen pojan rajuja leikkejä altaassa. Pojat hakkasivat hallista lainattavilla uima-alustoilla vedenpintaa. Ääni oli voimakas ja muistutti aseen pamahdusta.

– Parilla ekalla kerralla tuntui, että sydän pysähtyy. Pojat hyppivät myös altaan laidoilta veteen. Yhdessä kohtaa valvoja nousi ylös tuolistaan, jäi seisomaan ovelle, mutta ei sanonut mitään. Pojat jatkoivat ja koko halli raikui.

Naisen kritiikki kohdistuu myös uimavalvojien puhelinten käyttöön työajalla, mistä hän huomautti hallin esimiehelle jo muutama vuosi sitten.

– Koronan jälkeen sama peli jatkuu. Valvojien katse ei usein ole altaille, kuten pitäisi. Ottaa niin päähän. Kävin juttelemassa valvojien kanssa ja sanoin toivovani, ettei tule yhtään ruumista, nainen pamauttaa.

Hallipäällikkö Janne Hartonen sanoo tunnistavansa ongelmia.

– Niitä on Malmilla ollut jatkuvasti. Välillä on rauhallisempaa. Kesäaika lisää niitä aina jonkin verran.

Itäkeskuksen uimahalli oli kesällä kiinni ja hallin kävijämäärät kasvoivat. Kesäkuukausina kävijöitä oli päivittäin 700–1 000. Heinäkuussa hallissa kävi yhteensä 27 000 uimaria.

Ongelmiin on Hartosen mukaan kuitenkin puututtu.

– Puutumme esimerkiksi häiriökäyttäytymiseen ankarallakin kädellä. Yksikin päivä valvoja kertoi, että useita henkilöitä oli poistettu hallista.

Hallista poistamisen syitä ovat olleet järjestyssääntöjen noudattamatta jättäminen, kuten yleinen riehuminen. Riehujat ovat olleet pääsääntöisesti lapsia.

Uimavalvoja Matias Palenius, 27, sanoo, että puhelinta tulee välillä työvuoron aikana käytettyä, mutta harkitusti.

– Välillä olen saattanut vilkaista puhelinta, mutta ei se mielestäni ole paha. Jos on ruuhkaa, niin silloin ei. Muiden puolesta en osaa sanoa.

Iltaisin hallissa on paikalla aina kaksi valvojaa.

Palenius sanoo, että yleiseen häiriökäyttäytymiseen puututaan, mutta sanominen ei aina tehoa.

– Välillä joillekin täytyy huomauttaa 2–3 kertaa. Kaikki eivät siltikään välitä, vaan vaihtavat vain paikkaa.

Hartosen mukaan uimavalvojien kännykän käyttöön puuttuminen ei ole uusi asia. Sitä tehdään jatkuvasti. Omia puhelimia ei työaikana saa käyttää.

– Ohjeistus on selkeä, mutta aina välillä se unohtuu. Muistutan siitä lähes joka palaverissa. Nyt asiaan täytyy puuttua taas tiukemmin. Jos muu ei auta, niin sitten pitää tehdä ohjeistus, ettei omia kännyköitä saa viedä koppiin enää lainkaan. Työpuhelut ovat asia erikseen.