Kuopiossa kasvanut, Helsingissä asuva Sara Al Husaini penää tasa-arvokeskustelua arabiyhteisöön.
Helsinkiläinen Sara Al Husaini, 29, seisoi Sokoksen S-Marketin kassajonossa hieman ennen puoltayötä, kun hänen taakseen jonoon tuli joukko nuoria irakilaismiehiä.
Al Husaini tunsi, kuinka hänen laukkuunsa koskettiin, joku nykäisi hiuksista. Al Husainin mukaan miehet keskustelivat arabiaksi hänestä. Joku totesi: ”Aika itsevarma tää muija”.
Kun Al Husaini kääntyi miehiin päin näyttäen närkästyksensä, miehet kuittasivat asian naureskelemalla, että kyseessä oli vain läppä.
– Harvoin irakilainen nainen on tähän aikaan yöstä liikkeellä, Al Husaini kertoo yhden miehistä selittäneen käytöstä.
Inhottava tilanne sai Al Husainin naputtelemaan tapauksesta Twitter-viestin vielä samana yönä.
– Jäi paska ja turvaton fiilis. Koko porukka yhdessä nauroi, rikkoi mun koskemattomuutta ja sit vähättelee, kun reagoin vihaisesti.
– Taustani vuoksi minulta odotetaan yhteisön sisällä tietynlaista käytöstä, Al Husaini pohtii tapausta myöhemmin.
Irakilaistaustaisen naisen tulisi joidenkin mielestä olla iltamyöhäisellä kotona tai vähintäänkin liikkua miehen seurassa. Yksin liikkuessaan hän ikäänkuin antaa oikeutuksen tällaiselle käytökselle.
Al Husaini sanoo tietävänsä hyvin, että suurin osa irakilaismiehistä ei toimi kuten hänen kohtaamansa miehet, mutta hänestä liian moni hyväksyy hiljaa tällaisen käyttäytymisen.
– Yhteisön sisällä epätasa-arvosta ei puhuta tarpeeksi. Tarvitaan keskustelua aiheesta ja vaikutusvaltaisia miehiä, jotka sanovat, että tällainen ei ole hyväksyttävää.
Irakilaisyhteisön ohella hän kaipaa keskusteltua laajemminkin Suomessa asuvaan arabiyhteisöön.
Keskustelua pitäisi käydä ihan kaikilla tasoilla: niin mediassa kuin ystäväpiireissä ja perheissä.
– Olen niin kyllästynyt hiljaisuuteen, Al Husaini puuskahtaa.
Al Husaini kertoo saaneensa pääasiassa kolmenlaista palautetta julkaisuistaan. Osa kiitteli häntä rohkeudesta. Moni nainen kertoi omaavansa vastaavia kokemuksia.
– Eräs sanoi, ettei hän uskalla käyttää julkisilla paikoilla arabiaa, jotta ei joudu ikävään tilanteeseen.
Toiset taas vähättelivät tapausta tai syyllistivät häntä siitä, että hän oli liikkeellä niin myöhään. Kysyttiin myös, miksi hän ei itse toiminut tilanteessa agressiivisemmin.
Tuli myös kommentteja, joiden mukaan "kaikki irakilaiset saisivat painua sinne, mistä ovat tulleetkin". Tällaiset kommentit ruokkivat hänestä vaikenemisen kulttuuria: vähemmistön ongelmia ei tuoda esille, jotta vältytään rasistiselta palautteelta.
Al Husain kasvoi ja vietti lapsuutensa 14-vuotiaaksi Kuopiossa, kunnes hänen Irakista paenneet vanhempansa päättivät palata perheensä kanssa Nasiriyaan Etelä-Irakiin.
Teinitytölle muutto oli shokki, kun lähikauppaankaan ei voinut mennä itsekseen.
– Esimerkiksi ruuhkaisissa tilanteissa jotkut miehet muka vahingossa törmäsivät ja samalla puristelivat. Mitään tällaista ei tapahtunut, jos olin liikkeellä miespuolisen sukulaisen kanssa tai isommassa naisporukassa.
Hän muutti takaisin Suomeen 19-vuotiaana.
Suomalaiselta yhteiskunnalta hän toivoo sitä, että vähemmistön sisällä tapahtuneet vähäisemmätkin häirintätilanteet otettaisiin tosissaan.
– Ettei vain ajateltaisi, että se kuuluu kulttuuriin ja selvittäkää asiat keskenänne.
Suomessa asuu noin 27 000 irakilaistaustaista ihmistä.