Sunnuntai-iltana uutisoitiin, että kiekkolegenda Teemu Selänteestä ei sittenkään tule Jokereiden paluun keulakuvaa. Selänteen ja muutaman muun kiekkotaustaisen nimen perustaman Naurava Narri -osakeyhtiön ostotarjouksesta oli kieltäydytty.
– Toivomme vilpittömästi, että Helsingin Jokerit ry:n tuleva yhteistyökumppani edustaa koko Jokerit-perheelle tärkeitä arvoja, Keijo Säilynoja kommentoi Nauravan Narrin tiedotteessa.
Nyt Ilta-Sanomat kertoo, että liigaan on ollut asian tiimoilta yhteydessä kaksi sijoittajaryhmää. Niistä toisen taustalta löytyy lehden tietojen mukaan tuttuja nimiä: Hjallis Harkimo ja nyt myös poika Joel Harkimo. Lehden tietojen mukaan Hjallis olisi auttanut ryhmää rahoituksessa ja liigalisenssin hankkimisessa, Joelista taas ollaan sovittelemassa uuden yhtiön toimitusjohtajaa.
– En ole mukana semmoisessa. En, Hjallis kommentoi sunnuntai-iltana Ilta-Sanomille.
Joel Harkimo-kuviosta isä oli vaitonainen.
– En mä tiedä. Ainoa mihin mä voin vastata on, että mä en ole mukana mitenkään Jokereissa. En sijoittajana enkä muutenkaan.
Ilta-Sanomat ei tavoittanut Jokerit ry:n puheenjohtajaa Kim Borgströmiä kommentoimaan asiaa.