Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lehdet: Lähteekö perussuomalaiset keskustan kanssa Marinin kaatoon? Omilta tukea ja kritiikkiä – "Sdp tarvitsee puheenjohtajaa eikä bile-Sannaa"

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) uusikaan työviikko ei ole näyttänyt sen helpommalta kuin edellinenkään: Iltalehti kertoo lähteisiinsä vedoten, että on mahdollista että perussuomalaiset lähtee hakemaan pääministerin kaatoa lähipäivinä.

Oppositiopuolueet tarvitsisivat mahdollisessa epäluottamuslauseäänestyksessä tukea kuitenkin hallituspuolue keskustalta. Keskusta on hallituspuolue, jonka ei kuitenkaan oleteta välttämättä aivan yskimättä lähtevän tukemaan Marinia mahdollisessa luottamuslauseäänestyksessä. Puheenjohtaja Annika Saarikon reagointi Marin-kysymykseen on ollut viime päivien aikana silminnähden vaivaantunutta.

Viime päivinä on keskusteltu tiiviisti siitä, ovatko Mariniin yhdistetyt bilevideot ja kuvat pääministerin vastuuasemalle sopivia. Viimeksi tiistaina tuli julkisuuteen kuva, jossa malli Sabina Särkkä poseeraa intensiivisessä tunnelmassa toisen naisen kanssa Kesärannassa.

Helsingin Sanomat on haastatellut kahdeksaa demarivaikuttajaa Marinin asemasta. Tilanne on nyt siinä määrin haastava, ettei kukaan heistä ole lähtenyt haastatteluun omalla nimellään.

– Kaikki näkevät hänet hyvin kyvykkääksi hoitamaan työtään pääministerinä. Hänellä on uskomaton stamina, juhlii railakkaasti ja hoitaa myös hommansa.

– Mutta siitä voi hyvin syin olla huolissaan, että mitkä ovat johtajamme prioriteetit. Tilanteessa jossa lähestytään vaaleja, joissa on äärimmäisen tärkeää puhutella myös vanhoja kannattajiamme. Suomi on suhteellisen konservatiivinen maa edelleen, etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kommentoi eräs haastateltavista.

Toinen haastatelluista on huolissaan siitä, miten paljon Marin haluaa lähteä vaaleihin asiakärki edellä. Haastatellun mielestä nimenomaan asiakärkeä tarvittaisiin.

– Vaaleissa Sdp tarvitsee puheenjohtajaa eikä bile-Sannaa. Jos vaaleihin mennään kohujulkisuudella, käy huonosti. Tosi huonosti.