Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanliikkeen vastustama urheiluhalli valmistui Pirkkolaan – Valituskierteestä koitui tappiota "kuusinumeroinen summa"

Vuosia suunniteltu Pirkkolan monitoimihalli eli Pirkkolahalli on nyt valmis. Itse rakentaminen vei vain puolisentoista vuotta – kun siihen asti päästiin.

Pirkkolan liikuntahallin rakennustyöt keskeytyivät, koko hanke vaarassa – "Huutoäänestykselläkö rakennusluvista nykyään päätetään?"

Uimahallin kupeessa sijaitseva halli sulautuu maisemaan ja naapuriinsa.

Pirkkolan liikuntahalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kirsi Eräkangas esittelee tiloja. Alakerran voimistelumaailmaa hallitsee helsinkiläisseura Elise Gymnastics, joka on myös yksi hankkeessa alun perin mukana olleista tahoista.

Yläkerrassa on kolme koripallokenttää. Vasta-alkajanaisille suunnattu koripallokurssi varattiin loppuun saman tien.

– Naiset haluavat pelata nyt korista, tietää Eräkangas, jonka ”koko perhe elää koripalloa”.

Juuri valmistuneille salibandysalille sekä taito- ja kamppailusalille ovat vielä käyttäjät etsinnässä. Hallissa onnistuu myös käsipallon ja futsalin pelaaminen.

– Tilan pitää olla monikäyttöistä, kun ei tiedä mikä on muodissa milloinkin, Eräkangas huomauttaa.

Kiistellyn Pirkkolan hallihankkeen rakennustyöt saavat jatkua – valitukset tulleet yhtiölle kalliiksi

Kahdeksan padel-kenttää on vuokrattu Padel Club Finlandille.

Juoksusuoraa ja kuntosalia voivat seurat käyttää oheisharjoittelussaan iltaisin. Päivisin ne, kuten muutkin tilat ovat Pohjois-Haagan urheilupainotteisen yhteiskoulun käytössä.

Hakkuut tyrmistyttävät Pirkkolassa, toinen metsää uhkaava hanke käsittelyssä maanantaina – "Ei pidä rakentaa paikkaan, joka kaventaisi Keskuspuistoa"

Eräkangas toteaa, että Helsingissä on ollut pitkään kova pula etenkin voimistelun harjoittelutiloista. Rytmisen kilpavoimistelijat matkustivat korkeaan saliin Lohjalle saakka. Taustayhteisöksi perustettu Lattiaa Liikkujille ry lähti edistämään hallihanketta Helsinkiin. Eräkankaan mukaan myös vanhoja teollisuushalleja kartoitettiin. Muuntelukelpoisia ei ole kuitenkaan helppo löytää.

– Löydettiin sitten tämä tontti vuonna 2017.

Pirkkolan liikuntapuistoon oli 2014 valmistunut kaava palloiluhallille, ja Helsingin päättäjät totesivat, että tontille saa suunnitella ja toteuttaa hallin. Kaupungin lainaraha hankkeelle viivästyi vuodella, mutta keväällä 2020 näytti, että pian päästään rakentamaan, kun tontin vuokrauskin oli käsitelty kaupungin päätöksenteossa.

Sitten repesi kansalaisraivo. Helsingin Uutisetkin seurasi Pirkkolahallin tilannetta useilla jutuilla keväästä syksyyn 2020.

Keskuspuiston kaventamista vastustava kansanliike osoitti alueella mieltä ja valitti ely-keskukselle sekä hallinto-oikeusasteisiin. Poliitikot puivat julkisuudessa jupakkaa – jotkut jopa ehdottivat, että hallin sijaintia olisi vaihdettava. Se olisi merkinnyt koko prosessin aloittamista alusta ja vieläkin kauempaa, sillä hallille olisi pitänyt kaavoittaa uusi paikka.

Pirkkolan hallihanke kuumensi sekä asukkaiden että poliitikkojen tunteet – Apulaispormestari Nasima Razmyar tuohtui vihreiden takinkäännöstä

Mitä Eräkangas ajattelee parin vuoden takaisesta ajasta nyt?

– Ajattelen, että Suomi on hieno maa, kun voi vapaasti kertoa oman mielipiteensä ja puuttua, jos on tapahtumassa hirveä virhe. Mutta jos omilla näkemyksillä voi hidastaa ja aiheuttaa taloudellisia tappioita tahoille, jotka toimivat demokraattisessa päätöksenteossa tehtyjen päätösten ja asiantuntijaselvitysten mukaan, se ei ole minusta oikein.

Tappioita koitui Eräkankaan mukaan ”ei nyt miljoonaa, mutta kuusinumeroinen summa”. Hän muistuttaa, että vaikka hallihanke on yksityinen, kyse on voittoa tavoittelemattomasta yhteisöstä.

Tontilla sanottiin olevan milloin liito-oravia, milloin lahokaviosammaleen alkeisrihmastoa. Kaikki selvitettiin moneen kertaan.

– Mutta elämä jatkuu ja meidän asiakkaat ovat hyvin tyytyväisiä ja iloisia tästä, toteaa Eräkangas uudesta 10 000-neliöisestä hallista, jonka rakentaminen pääsi vauhtiin valitusten kaaduttua marraskuussa 2020.

SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"

Pitäisikö Pirkkolan hallista aiheutuva haitta korvata metsittämällä alue muualta? – aloite vaatii ekologista kompensaatiota

Pirkkolan metsää ei supisteta parkkipaikkojen takia – raidejokeri saattaa vähentää tarvetta muutenkin

Pirkkolan hallille takapakkia – KHO:n hylkäyspäätös ei huoleta hankkeen vetäjää: "Aikataulu vaan taas venyy"

Helsinkiin aukeaa ensi viikolla uusi jäähalli – " Tavoitteena kehitettää aluetta urheilukeskittymäksi"

Viheralueille rakentaminen kuumentaa tunteita Helsingissä – näin kiistakysymykseen vastaavat valtuustoon pyrkivät: "Puistoja voidaan rakentaa lisää innovatiivisiin paikkoihin"

Pirkkolassa asuvat nuorukaiset kuulivat 1950-luvulla jännittävän huhun metsässä sijaitsevista kuiluista – 81-vuotiaalla Heikillä on tallessa myös kuva: "Olen ehkä ainoa pohjalla käynyt turisti"