Alvar Aallon suunnittelema Insinööritalo Ratakadulla on täyttynyt kesällä asukkaista, kun rakennuksen saneeraustyöt valmistuivat. Talo remontoitiin toimistotilasta asuinkäyttöön.
Yksi asunnon ostaneista on 32-vuotias Karri. Hän muutti taloon elokuun puolivälissä ja on viihtynyt hyvin.
– Sijainti on todella hyvä, talo on pieteetillä remontoitu ja tietenkin yksi syy on Aalto. Rapussa on kivoja, historiallisia yksityiskohtia, jotka luovat tunnelmaa ja tiettyä arvokkuutta, hän kertoo.
Esimerkiksi talon sisääntuloaula, portaikko, ikkunat sekä rapun numeroinnit on entisöity alkuperäiseen malliin.
Sami Kuusivirta
Ennen saneerausta Insinööritalo oli ollut pitkälti tyhjillään 2010-luvulta alkaen. Funktionalistinen talo avattiin alunperin käyttöön 1950-luvun alussa.
Taloon saneerattiin 18 asuntoa: yksiöistä kattohuoneistoon. Neliöhinnat ovat liikkuneet 10 000–14 000 euron välillä.
– Kysyntä oli valtavaa. Saimme nopeasti 200 varausta, kertoo Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori.
Saneeraustyöt kestivät vajaat kaksi vuotta. Ne viivästyivät alkuperäisestä suunnitelmasta noin puolella vuodella. Remontti suunniteltiin yhdessä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.
Sami Kuusivirta
– Esimerkiksi joka ikinen ikkuna irrotettiin yksi kerrallaan ja puuseppä entisöi ne.
Ohi kulkeva Tea Ellala, 41, yllättyy siitä, että Insinööritalo on Alvar Aallon suunnittelema. Hän ei ole pistänyt sitä aiemmin merkille.
– Ehdottoman hyvä juttu, että talo tulee tarpeita vastaavaan käyttöön sen sijaan, että se esimerkiksi purettaisiin, Ellala kuvailee.
Sekin on Ellalan mukaan tärkeää, että talo on remontoitu Aallon arkkitehtuuria kunnioittaen.
Jari, 50, on samoilla linjoilla. Historiallisia taloja tulee säilyttää.
– Tulevaisuuden sukupolville voimme näyttää, että tällainenkin on tehty.
Ohi kulkenut Jari sanoo, että historiallisia taloja tulee säilyttää. Hänen mielestään menneestä rakentamisesta voitaisiin ottaa oppia. Sami Kuusivirta
Talon menneisyys on kiinnostava – aivan ensimetreiltä alkaen. Avajaisissa oli paikalla muun muassa presidentti J.K. Paasikivi.
Aalto tuntui arvostaneen taloa: hän piti Insinööritalossa tovin omaa työhuonettaan. Ylivuori tietää kertoa, että Aalto antoi suunnitelmista 860 000 markan alennuksen talon tilanneelle Teknikkojen seuralle.
– Se oli melkein kolmannes koko Aallon palkkiosta. Kyseessä oli merkittävä alennus, Ylivuori sanoo.
Kiinnostava seikka on, että Aalto piirsi taloon tunnetun A110-valaisimen. Artek pitää sitä edelleen mallistossaan.
Varsin poikkeuksellista on sekin, että vuonna 1967 muuan Jimi Hendrix veti keikan tv-kameroiden edessä talossa sijainneessa Ylen studiossa. Ohjelma ei ole säilynyt jälkipolville.
Vuonna 1997 rakennus koki tuhopolton. Julkisivu ja talon sisustus vaurioituivat.
Saneerauksen yhteydessä rakennuksen savupiipusta löytyi toisen maailmansodan aikainen urheilulentokoneen potkuri. Todennäköisintä on, että joku on piilottanut sen sinne.
– Lahjoitimme potkurin Suomen ilmailumuseolle, mutta on edelleen mysteeri, miten se oli savupiippuun päätynyt, Ylivuori kertoo.