Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ylimääräinen lapsilisä joulukuussa, varhaiskasvatusmaksuja alennetaan

Lapsiperheille jaetaan joulun alla ylimääräinen lapsilisä. Hallituksen mukaan ylimääräinen lapsilisä on tarkoitus toteuttaa siten, ettei se vaikuta toimeentulotukeen. Lapsiperheitä helpottaa myös tieto, että varhaiskasvatusmaksuja tullaan alentamaan pysyvästi.

Lisäksi sähkön hinnan kovaa nousua pyritään kompensoimaan kansalaisille. Hallitus esittää yhdistelmää toimia niin sähkön alv:n alentamisesta suoriin tukiin kuin sähkölaskujen osittaiseen verovähennykseenkin, jotka antavat puskuria syksyn ja talven tilanteeseen.

Helsinkiläinen ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) toteaa tiedotteessa, että vihreä siirtymä jatkuu, sillä irtautuminen fossiilisesta energiasta on ainoa kestävä tie ulos energiakriisistä.

–Toisin kuin opposition suunnalta on toivottu, hallitus ei tee u-käännöstä ilmastopolitiikassaan, vaan jatkaa maan energiaitsenäisyyden vahvistamista. Päästökauppaan ei koskettu, Ohisalo alleviivaa.

Joukkoliikennettä tuetaan siten, että joukkoliikenteen sisältävän henkilökuljetusliikenteen arvonlisävero alennetaan nollaan alkuvuoden ajaksi.