Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Äitiysloman kustannukset löivät 30-vuotiaan Iida Salorannan ällikällä - "Ihmettelin, voivatko laskelmat olla oikein"

Yrittäjä kumoaa myytiin perhevapaiden kalleudesta.

Äitiysvapaa ei tule yritykselle niin kalliiksi kuin yleisesti luullaan, sanoo yrittäjä Iida Saloranta, 30.

Sote-alalla toimivan Ilostu Oy:n toimitusjohtaja kertoi työpaikalla omasta raskaudestaan kesällä 2021.

–  Samalla selvisi, että myös yrityksen palveluvastaava odottaa lasta. Äitiyslomat eivät jääneet kahteen, sillä hetken päästä saimme vielä kolmannelta työntekijältä tiedon hänen raskaudestaan, Saloranta kertoo.

Saloranta luuli tuolloin, että työntekijöiden raskaudet tulevat yritykselle hyvin kalliiksi. Hänellä oli käsitys, että lähes kaikki äitiysvapaan palkat tulevat työnantajan maksettaviksi.

–  Googlasin asiaa ensin netistä ja sain eteeni vain kauhukuvia lainanotosta ja konkurssiuhasta. Kun jatkoin faktojen selvittämistä, huomasin, että äitiysloman kustannukset eivät olleetkaan niin merkittävät. Monet eivät tiedä, että jos työntekijä saa palkkaa äitiysloman aikana, silloin ensimmäiseltä kahdelta kuukaudelta Kela korvaa 90 prosenttia palkasta ja seuraavista kahdesta kuukaudesta 70 prosenttia. Hoitovapaista yritys ei joudu maksamaan mitään.

Kela maksaa yritykselle lisäksi 2 500 euron kertakorvauksen äitiysvapaalle jäävästä työntekijästä. Korvaukselle on useampia edellytyksiä ja sillä on haluttu laskea pk-yritysten kynnystä palkata nuoria naisia.

– Luulin, että tuon lisäksi yritykselle olisi maksettu vain jotain satasia. Summa oli kuitenkin useita tuhansia euroja.

Kelasta kerrotaan, että lisäksi työnantajalle korvataan lakisääteisen vuosiloman kustannuksia.

Iida Saloranta laskee, että äitiysvapaan kustannusten osuus työnantajalle on vain 0,1-0,3 prosenttia työvoimakuluista.

– Tämä on monta kertaa pienempi määrä kuin vaikkapa yritysten luontaisetujen kustannusten osuus.

Verkossa olevan perhevapaalaskurin summat ja tulokset Saloranta tarkisti moneen kertaan, koska kulut näyttivät oletettua pienemmiltä.

– Ihmettelin, että voivatko nämä muka olla oikein. Kelan yritykselle korvaama tarkka korvausprosentti selviää kuitenkin vasta lopullisesta päätöksestä.

Yrittäjä haluaa herättää aiheesta enemmän keskustelua, koska verkossa on hänen mukaansa paljon harhaanjohtavaa tietoa, jota kukaan ei oikaise.

–  Harmittaa, että en itse löytänyt heti totuutta. Ehkä tämä on vain asia, josta ei puhuta. Yrittäjiä haluan rohkaista niin, että älä pelkää palkata naisia ja ylipäänsä ihmisiä. Rohkeasti vain hyvät tyypit töihin.

Ilostu palkkasi molemmille äitiyslomalle jääneille työntekijöille sijaiset. Tästä syntyi rekrytointi- ja perehdytyskuluja, jotka nostavat äitiysvapaan kustannuksia.

– En laskisi kuitenkaan näitä samaan pottiin muiden kulujen kanssa. Ainahan voi tulla tilanne, että täytyy rekrytoida uusi työntekijä uuteen pestiin ja rekrytoinnista syntyy kuluja. Totta kai perhevapaat vievät rahaa, mutta se on osa yritystoimintaa.

Saloranta tietää, että äidit saattavat haluta lyhyeksi ajaksi keikkatöihin kesken vapaiden.

– Meille on hakenut keikkatyöhön myös äitiyslomalla henkilöitä muista yrityksistä.

On olemassa monia perheeseen liittyviä asioita, joita työnhakijalta ei saa kysyä työhaastattelussa. Saloranta sanoo, että heidän haastatteluissaan ilmapiiri on ollut hyvin avoin ja luottamuksellinen

– Meillä ihmiset kertovat haastatteluissa enemmän kuin etukäteen ajattelinkaan. Moni ei välttämättä uskalla kertoa esimerkiksi päiväkoti-ikäisistä lapsista, jos ei tiedä mitä työnantaja siitä ajattelee. Itse en näe näitä asioita esteenä. Ne tuovat ihmiselle lisää ominaisuuksia ja vahvuuksia. Myös työpaikalla puhutaan vauvakuumeesta. Meidän palavereissa vauvat eivät ole enää uusi näky.

Perhevapaauudistus tuli voimaan elokuun alussa. Saloranta sanoo, että se toi parannusta kaikkien perheiden tilanteeseen.

– Vanhemmat voivat jakaa perhevapaan nyt paljon joustavammin.

Salorannan lapsi syntyi viime vuoden joulukuussa. Ensimmäiset kolme kuukautta hän eli kotona "vauvakuplassa".

– Maaliskuussa huomasin piirtäväni kertakäyttöiseen kaitaliinaan ajatuskarttoja ja aloin palata vähitellen toimistolle.

Keväästä asti Saloranta on tehnyt töitä noin 2-3 päivää viikossa.

– Toistaiseksi en ole suunnitellut vauvan hoitoon viemistä, vaan koitamme rytmittää itse perheenä elämää niin, että töitä tehdään eri aikaan ja vauvaa hoidetaan itse. Välillä tietysti vauva kulkee mukana töissä.