Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paniikki vaihtui helpotukseksi, asukastilalle löytyi uusi paikka – pormestari Vartiainen vihkii lauantaina Myllypuro-päivän avatuksi

Myllypurossa on ensi viikonloppuna monta syytä juhlaan, kun vietetään perinteistä Myllypuro-päivää ja samalla otetaan vihdoin virallisesti käyttöön asukastila Orpaantuvan tilat uudessa paikassa.

Myllypuro-päivää sekä avajaisia vietetään tulevana lauantaina 10. syyskuuta kello 10–13. Paikka on asukastila Orpaantupa, joka muutti kaupungin tilakeskukselta vuokraamiinsa tiloihin jo vuodenvaihteessa.

– Avajaisia vietetään vasta nyt. Toiminta alkaa virallisesti, sanoo Myllypuro-seuran puheenjohtaja Marita Manninen.

Asukastila toimii nyt osoitteessa Myllypurontie 22. Paikka on K-marketin vieressä. Tiloissa on aiemmin toiminut perhekeskus Rinkeli ja sitä ennen kauppa.

Helsingin Uutiset kertoi vuosi sitten syyskuusta asukastalon tilaongelmasta. Kaupunki halusi kirjaston vieressä toimivan asukastilan omaan käyttönsä ja ilmassa oli epätietoisuutta, mistä toiminnalle löydetään uudet tilat.

– Olemme todella paniikissa, että mitä teemme. Tämä olisi suuri menetys kaikille alueen yhdistyksille ja toimijoille, Manninen totesi vuosi sitten Helsingin Uutisten haastattelussa.

Asukastila Orpaantuvassa kokoontuu aktiivisesti muun muassa yhdistyksiä.

– Nyt kaikki yhdistykset ja muut toimijat ovat innoissaan, kun saavat vihdoin jatkaa toimintaansa. Tilasta puuttuu vielä kalusteita, mutta pääasia, että kokoontuminen on mahdollista, sanoo Manninen.

Tulevana lauantaina Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok.) avaa Myllypuro-päivän avatuksi kello 10.

Myllypuro-seura pitää tapahtumassa kahvilaa. Luvassa on myös arpajaiset ja toimittaja Paavo Häikiö kertoo kokemuksiaan Myllypurosta. Lapsia ilostuttavat alpakat ja kanit.

Korjaus 8.9. kello 10.20: Asukastilan uusi paikka sijaitsee K- ei S-marketin vieressä.