Teippaukset vähensivät lintujen törmäyksiä ulkopadelkentällä.
Ulkopadelkentät voivat olla linnuille riskialttiita paikkoja, arvioi Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan suojelusihteeri Juho Leppänen.
Leppäsen tietoon on tullut Helsingin ulkopuolelta lintutörmäyksiä. Aihe on herättänyt keskustelua myös Keski- ja Etelä-Euroopassa.
– Helsingin ulkokentät eivät tosin onneksi sijaitse aivan arvokkaimpien lintualueiden läheisyydessä.
HU kysyi asiaa Open Padelilta, joka hallinnoi pääkaupunkiseudulla kahta ulkokenttäpaikkaa. Ongelma on havaittu niistä toisella: Lauttasaaressa.
– Olin itse neljä vuotta sitten koko kesän asiakaspalvelussa Lauttasaaressa ja pystyn sanomaan, että varmasti kymmenen lintua menehtyi kesän aikana, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Marius Van Andringa.
Ongelmaa ei ole havaittu yrityksen muilla ulkokentillä Suomessa. Lauttasaaren kentät sijaitsevat metsän lähellä. Lintujen törmäysten kannalta suuret lasipinnat ja luonnon läheisyys ovat riskitekijöitä.
Lintutörmäysten myötä kenttien laseihin tehtiin teippaukset, joiden ansiosta tilanne parani huomattavasti. Kun yrityksen brändi vaihtui, teippaukset lähtivät samalla.
Tänä kesänä teippauksia on ollut yhdessä Lauttasaaren kolmesta kentästä. Teippaukset ovat pian tulossa myös toisen kentän laseihin.
– Ensi kesän alussa meillä on jälleen kaikkien kenttien lasit Lauttasaaressa teipattuna.
Van Andringa toivoo asian suhteuttamista: hänen mielestään ulkopadelkentät eivät ole välttämättä sen vaarallisempia kuin toimistojen ikkunatkaan.
– Mutta ehdottomasti pahimmissa paikoissa, kuten Lauttasaaressa, me teippaamme lasit, Van Andringa sanoo.