Myös HIFK vie kausikortit kirjastoon. Kaupunginorkesteri luopui maksuttomista lipuista, koska tyhjin käsin jääneet pahoittivat mielensä.
Lainattavien kausikorttien määrä on lisääntynyt Helsingissä, kun yhä useampi urheiluseura on aloittanut yhteistyön kirjastojen kanssa. Esimerkiksi Etelä-Haagan kirjastoon on tulossa kaksi HIFK:n kausikorttia, joilla pääsee katsomaan maksutta jääkiekon SM-liigan otteluita.
Kulttuuriakin on tarjolla, mutta tarjonta on pysynyt toistaiseksi hyvin niukkana.
Kausikorttien kysyntä on kovaa etenkin Töölön kirjastossa.
– Meillä on jalkapallon Veikkausliigan HJK:n kausikortteja lainattavissa. Yhteistyö Korisliigassa pelaavan Seagullsin kanssa tulee jatkumaan myös syyskuun lopussa alkavalla kaudella, kertoo palveluesimies Sami Rainio Töölön kirjastosta.
Palautuneet kortit lainataan useimmiten välittömästi, eikä väärinkäytöksiä ole Rainion mukaan ollut. Henkilökunta pyrkii myös varmistamaan, ettei kortti mene esimerkiksi edellisen lainaajan mukana olevalle ystävälle.
– Haluamme, että mahdollisimman monella on aidosti tilaisuus käyttää kortteja. Meillä kaikki lainattavat kortit ovat olleet oikeastaan koko ajan lainassa ja kysyntää olisi todella, todella paljon.
Munkkiniemen kirjastossa lainataan koripallojoukkue ToPon kausikortteja.
– Näitä tuli juuri viisi kappaletta, kirjaston viestintäasiantuntija Soila Leppäkangas sanoo.
Tapanilan kirjastosta saa kausikortteja EräViikinkien salibandyotteluihin.
Roihuvuoren kirjastosta on pystynyt lainaamaan Superpesiksessä ensi kaudellakin jatkavan Roihuttarien kausikortteja.
Museolippuja saa tällä hetkellä vain Viikin kirjastosta. Vaihtoehtoina ovat Luonnontieteellinen museo tai Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Lainattavissa on yksi perhelippu sekä yksi yhden hengen lippu. Laina-aika on 7 vuorokautta.
Oodissa oli alkuvuodesta 2020 lainattavissa kahdeksan Helsingin kaupunginorkesterin kausikorttia. Kokeilua ei kuitenkaan jatkettu.
– Korteilla oli todella hyvä kysyntä. Kolikon kääntöpuoli oli se, että kysyjiä oli enemmän kuin tarjontaa. Saimme kymmenittäin palautteita, kun ihmiset olivat menneet turhaan Oodiin kysymään kausikortteja. Emme halunneet tuottaa pahaa mieltä, sanoo kaupunginorkesterin viestintäpäällikkö Marja Istala Kumpunen.
Istala Kumpunen sanoo, että pienemmissä kaupungeissa käytäntö on toiminut paremmin. Espoon kaupunginkirjastosta kerrotaan, että esimerkiksi Tapiola Sinfoniettan kausikorttien määrä on vastannut kysyntää, eikä negatiivista palautetta ole tullut.
Tänä syksynä on keskusteltu paljon kulttuuritapahtumien korkeista lipunhinnoista. Istala Kumpunen sanoo, että Helsingin kaupunginorkesteri uudisti lippujensa hinnoittelua muutama vuosi sitten, yhtenä tavoitteena taata konserttien saavutettavuus.
– Halvimmat perushintaiset konserttiliput maksavat kymmenen euroa ja alle 18-vuotiaille 8 euroa. Orkesterin 140-vuotisjuhlan kunniaksi tarjoamme 15–25-vuotiaille liput kahdella eurolla saman viikon konsertteihin, silloin kun on tilaa. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat ryhmä, joka kärsi korona-ajasta eniten, Istala Kumpunen sanoo.
Helsingin kaupunginteatterin oli tarkoitus aloittaa lippuyhteistyö kirjastojen kanssa alkuvuodesta 2020, mutta suunnitelmat jäivät koronan vuoksi hyllylle.
– Nyt kun esitystoiminta näyttää jatkuvan ilman rajoituksia, tämän keskustelun voisi mielellään jälleen avata, sanoo markkinointipäällikkö Olli Eljaala.
Myös Kansallisteatterin vastaavat suunnitelmat päättyivät koronaan. 150-vuotisjuhlaa viettävästä teatterista kerrotaan, että talvella 2019 ensi-iltansa saaneen Rikinkeltainen taivas -näytelmän digitaltiointia esitetään syys- ja marraskuun välillä ainakin seitsemässä Helsingin kirjastossa. Nämä ovat Viikki, Töölö, Kannelmäki, Tapulikaupunki, Oulunkylä, Tapanila, Puistola. Näytökset ovat maksuttomia.
– Idea kirjastokiertueeseen lähti siitä, että Kansallisteatterissa on ollut tapana toteuttaa kiertueita ja vierailuesityksiä juhlavuosina. Teatterin peruskorjauksen ja koronahaasteiden vuoksi kiertue päätettiin toteuttaa digitaalisesti, viestintäpäällikkö Karoliina Masalin sanoo.
Täydellinen lista lainattavista kausikorteista on nähtävillä Helmet-sivulla.