Viime maaliskuussa avatusta Pikku Roban Luovuus kukkii kaaoksesta ravintolasta on kehkeytynyt kultti-ilmiö.
Helsingin Uutiset yritti viime perjantaina varata kahden hengen pöydän Luovuus kukkii kaaoksesta -nimiseen ravintolaan. Seuraava vapaa olisi ollut Quandoo-varauspalvelun kautta 2. lokakuuta kello 21.30, joka on sunnuntai!
– Jos olisit hakenut useammalle kuin kahdelle, olisi mennyt pitkälle marraskuun puolelle, tarkistavat yrittäjät Rico Aaltonen, 30, ja Samu Räsänen, 32.
Mitä ihmettä, onko paikka niin elitistinen?
– Tämä ei ollut tarkoitus. Meille olisi riittänyt, kun olisimme saaneet 20 asiakasta illassa. Sillä olisimme pärjänneet.
– Olemme olleet onnekkaita. Toisaalta tämä tarkoittaa, että ihmisillä on kovat odotukset meitä kohtaan.

Viime maaliskuussa Pikku Roballa avatussa ravintolassa on vain 20 paikkaa ja nyt se täyttyy useaan kertaan illan aikana. Satunnaiselle kävijälle on pari baarijakkaraa ja klaffipöytä näyteikkunalla.
– Ensin kävivät kaverit. Sitten tulivat naapurit. Lehdet kirjoittivat kivasti ja se räjäytti: yhtäkkiä varauksia oli kahdeksi kuukaudeksi.
”LKK” teki myös rakettimaisen nousun arvostetulle Viisi tähteä -median 50 parasta listalle.
– Kun tuli kutsu julkistustilaisuuteen, arvelimme, että sijoitus on 49., 48. tai jotain sellaista. Toisen piti jäädä töihin, koska kalatukusta oli juuri silloin tulossa kuorma.
Sijoitus olikin 22.
– Juhannuksen jälkeen supistimme aukioloa. Muuten meidän olisi pitänyt palkata lisää työntekijöitä. Päätimme, että parempi rauhoittaa yksi päivä. Emme halua ahnehtia liikaa. Emme halua tuottaa pettymyksiä.
Nyt heitä on vain neljä, kun keittiömestarina toimii Henri Lindfors ja kylmäkokkina Jukka Andstén.
Yrittäjät tekevät kaikkea itse varauskirjan ylläpidosta siivoukseen. Kiireisin päivä perjantai voi alkaa aamukahdeksalta ja päättyä yökolmeen.
– Toteutamme unelmaamme. Se on samalla hämmentävää, upeeta, ihanaa ja vähän pelottavaakin.
Aaltonen ja Räsänen olivat aiemmin työskennelleet yhdessä Boulevard Socialissa, jossa idea omasta ravintolasta oli alkanut itää. Kummallakin on pitkä ansiolista pääkaupungin ravintoloista: Räsänen on työskennellyt Bakeri & Bassossa, Rosterissa ja muun muassa Lasipalatsissa, Aaltonen Demossa, Vinkkelissä ja Ragussa.
Ruokalista on lyhyt, mutta tiuhaan vaihtuva. LKK:ta on vaikea lokeroida. Se on yhtä villi kuin Gastro Cafe Kallio, jonka he myöntävät esikuvakseen. Keittiössä on viittauksia Japaniin, Ranskaan ja Välimerelle.
– Haluamme miellyttää asiakkaita. Annokset ovat pieniä. Asiakas voi syödä vaikka koko listan läpi. Kunnioitamme raaka-aineita.
Kun kauppa lähti käymään, se oli entistä helpompaa. Juuri nyt saa esimerkiksi käsin sukellettua norjalaista kampasimpukkaa. Myös viinilista on monipuolistunut.
– Eikä tarvitse miettiä, riittääkö raha kuukauden lopussa palkkojen maksamiseen. Teemme sitä, mikä on kivaa ja asiakkaat pääsevät siitä osalliseksi. Kukaan ei myöskään lähde nälkäisenä täältä.
Tällä paikalla on ollut ennenkin ravintola. Legendaarisin oli Beefy Queen ja sitä piti pisimpään – peräti 18 vuotta – paikan kingi Jarmo ”Jambo” Sepponen.
Jambo kävi hiljattain syömässä. Mitä tuumasi?
Tykkäsi, kertovat Aaltonen ja Räsänen.
Juttua muokattu 23.9. klo 8.20. Ravintola ei sijaitse Punavuoressa vaan Kaartinkaupungissa.