Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin palkkakaaoksessa käänne huonompaan – "Olemme erittäin pahoillamme"

Syksy on ruuhkauttanut Helsingin palkkavirheiden korjaamista, kertoo Helsingin kaupunki.

–  Palkkavirheitä on korjattu keskimäärin nopeammin kuin uusia on kirjattu, vaikka tilanne onkin tällä hetkellä ruuhkautunut. Syynä ovat muun muassa uudet työsuhteet koulujen syyslukukauden käynnistyessä. Olemme erittäin pahoillamme tilanteesta, kaupunki twiittasi keskiviikkona.

Kokonaan ja osittain puuttuvien palkkojen sekä liikaa maksettujen palkkojen määrä kasvoi aavistuksen edeltäneeseen viikkoon verrattuna, kaupunki kertoo tiedotteessa. Kaupungin mukana kokonaan puuttuvat palkat maksetaan pääsääntöisesti kahdessa arkipäivässä siitä, kun tieto asiasta on tullut palkanlaskentaan.

Kokonaan puuttuvia palkkoja oli 15. syyskuuta 97 kappaletta (8. syyskuuta 84 kappaletta). Muiden virheiden, esimerkiksi lomapäiväsaldoa koskevien virheiden, määrä vähentyi.

Palkanlaskennan asiakaspalveluun tuli 9.–15. syyskuuta noin 7 900 yhteydenottoa, mikä oli yli kolmanneksen enemmän kuin edeltävällä viikolla. Syyskuun 15. päivä asiakaspalvelun työjonossa oli yhteensä noin 6 600 käsittelyä odottavaa yhteydenottoa. Kuun puoleenväliin ajoittuva palkanmaksupäivä kasvatti yhteydenottojen määrää. Kaikki yhteydenotot eivät koske palkkavirheitä.

–Työvoimatilanne hidastaa palkkavirheiden korjaustahtia.

– Kesätyöntekijöiden työsuhteet ovat päättyneet ja uusien työntekijöiden perehdytys on käynnissä. Asiakaspalveluun lisätään työvoimaa myös vuokratyöntekijöiden avulla, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Helsingin kaupungin palkkakaaos alkoi keväällä. Kaupungin mukaan palkanlaskennan vakauttaminen kestää koko syyskauden.

Juttua muokattu 21.9. kello 14.36: Lisätty tieto puuttuvien palkkojen maksuaikataulusta.