Helsingin poliisin talousrikostutkinta on saanut valmiiksi laajan korruptiovyyhdin esitutkinnan. Kahta henkilöä epäillään esitutkinnan perusteella törkeästä lahjuksen antamisesta ja törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.
Lahjuksissa on ollut kyse asiakasyrityksen yhteyshenkilöille annetuista tilaajalahjoista. Yksittäisen yhteyshenkilön vastaanottamien tilaajalahjojen arvo on vaihdellut 50 euron ja noin 30 000 euron välillä riippuen asiakkaan tilausten loppusummasta.
Tilaajalahjoja on annettu elintoimintaan ja yksityisjulkishallintoon. Lahjat ovat olleet pääasiassa viihde-elektroniikkaa, matkapuhelimia, tietokoneita ja lahjakortteja.
– Lahjusrikoksia koskevien tilaajalahjojen arvonlisäverollinen yhteisarvo on noin 370 000 euroa. Kysymys on lahjusten arvossa sekä erityisesti lahjusten ottajien lukumäärässä mitattuna todennäköisesti yhdestä suurimmista korruptiorikoksista, arvioi tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Visa Weckström poliisin tiedotteessa.
Esitutkinta-aineiston laajuus on yli 7 000 sivua.
Korruptiovyyhti paljastui konkurssimenettelyssä ja verotarkastuksessa tehtyjen havaintojen ansiosta. Poliisi on esitutkinnan aikana tehnyt tiivistä yhteistyötä jokaisen Suomen poliisilaitoksen ja syyttäjälaitoksen kanssa.
Aiemmin syyteharkintaan siirretyistä 80:stä lahjusten ottamista koskevia tapauksia on jo käsitelty eri käräjäoikeuksissa muutamia kymmeniä. Valtaosa tapauksista on luettu lahjusten ottajille syyksi. Poliisi tiedotti asiasta toukokuussa 2022.