Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marianne menetti esikoisensa harvinaiseen raskauskomplikaatioon ja sitten toinen tytär aloitti kohdussa samanlaisen liikehdissään – "Tiesin, että Nea on kuolemassa"

Vantaalaiset Marianne ja Mika Piitulainen ovat kokeneet oman lapsensa kuoleman.

Saga olisi nyt 16-vuotias, jos hän olisi saanut elää.

– Kyllä sitä monesti miettii, millaista Sagan elämä tänään olisi, isä Mika Piitulainen sanoo.

Oli joulu 2005. Mika ja Marianne Piitulainen odottivat esikoistaan. Vauvan huone Ruskeasannassa sijaitsevassa omakotitalossa oli valmiina. Sänky, vaunut, vaatteet ja tarvikkeet odottivat pientä, suuresti toivottua perheenjäsentä. Saga oli saanut alkunsa kevyiden lapsettomuushoitojen jälkeen.

– Hän oli erittäin toivottu, vanhemmat kertovat.

Laskettu aika oli 12. tammikuuta 2006. Marianne Piitulainen kävi neuvolassa joulun pyhien jälkeen.

– Neuvolassa ei tahdottu saada sydänääniä kuulumaan.

Usean yrityksen jälkeen sydänäänet löytyivät. Äiti lähetettiin varmuuden vuoksi ultraan.

– Kätilöopistollakaan ei meinattu saada sydänääniä kuuluviin.

Lopulta sydänäänet löytyivät. Äiti kotiutettiin ja sovittiin seuranta-aika seuraavalle päivälle.

– Yöllä vauva alkoi liikkumaan vimmatusti. Sitä kesti kaksi tuntia, enkä saanut nukuttua. Sen jälkeen tuli hiljaista ja nukahdin.

Perjantaiaamu Kätilöopistolla oli toiveikkaampi, tai niin luultiin.

– Minulle kerrottiin, että synnytys on jo lähtenyt käyntiin. Saatiin myös todella hyvä sydänkäyrä.

Valitettavasti sydänkäyrä oli äidin.

Pian ultrassa aika pysähtyi. Vauvan sydän oli pysähtynyt, mitään ei ollut tehtävissä. Marianne Piitulainen synnytti kuolleen tyttären 13 tunnin jälkeen.

– Kun Saga syntyi, toivoin, että lääkäri olisi ollut väärässä, mutta oli vain hiljaisuus. Ensin itki kätilö, sitten Mika ja viimeisenä minä.

Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi selvisi fetomaternaalivuoto, joka on harvinainen ja vakava raskauskomplikaatio, jossa sikiön veri vuotaa istukan kautta äitiin.

Saga oli vuotanut 98 prosenttia verestään.

Saga ei koskaan päässyt kotiin asti. Isä teki appiukon avustamana vauvalle arkun, jonne äiti laittoi lämmikkeeksi raskausaikana kirjailemansa peiton. Hautajaispäivästä muistuttavat valokuvat, muistikuvia vanhemmilla ei juuri ole.

Haave pienokaisesta eli. Lapsettomuushoidoissa siirryttiin koeputkihedelmöitykseen, joista uusi toivo sai alkunsa, mutta vain hetkeksi. Raskaus päättyi keskenmenoon viikolla 11.

– Hän oli toinen lapsemme.

Kolmannen alkion siirrosta sai alkunsa pian 12-vuotias Aleksi. Pian sai alkunsa myös Nea.

– Kun kuulimme, että kohdussa kasvaa tyttö, sanoin, että hän ei tule selviämään.

Äidin intuitio tiesi paljon. Raskausviikolla 33 vauvan liike hidastui. Kätilöopistolla tutkimuksissa todettiin, että ei ole hätää, sillä napanuoran virtaus on loistava. Mutta virtaus oli väärään suuntaan, mitä laite ei kertonut.

– Jäin kuitenkin sairaalan seurantaan. Nea aloitti samanlaisen valtavan liikehdinnän kuin Saga. Tiesin, että Nea on kuolemassa.

Nean sydänäänet romahtivat pian, ja hän syntyi hätäsektiolla keskosena, 2 200 gramman painoisena. Nea oli menettänyt jo 95 prosenttia verestään äidille.

Verensiirroilla Nea selvisi. Tyttö on tänään reipas tokaluokkalainen.

– Nea olisi kuollut, jos meillä ei olisi ollut kokemusta Sagasta. Sagan kuolema pelasti Nean. Olen ikuisesti kiitollinen verenluovuttajille. Joku halusi antaa meille tämän ihmeen, äiti sanoo.

Lapsen kuolemasta ei voi selvitä, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Näin ajattelevat Piitulaiset. He haluavat puhua lapsen kuolemasta avoimesti, koska se on osa elämää. Sagan kuva on maalattuna olohuoneessa.

– Monille on todella vaikeaa puhua kuolemasta. Ystävät katosivat Sagan kuoleman jälkeen, äiti toteaa.

– Ei tarvitsisi kuin kysyä, voinko auttaa jotenkin. Se riittää, isä sanoo.

Käpy ry:stä vanhemmat kokevat saaneensa suuresti apua.