– Lähikoulujen tukeminen, riittävä resursointi, taitava johto, pysyvään henkilöstöön panostaminen ja jokaisen oppilaan kohtaaminen kunnioittaen, listaa tutkijatohtori Heidi Huilla Helsingin yliopistosta keinoja, joilla eriytymistä voi torjua.
Keskeistä on Huillan mukaan alueiden kehittäminen.
– Mitä viihtyisämpi alue ja mitä enemmän koulu avautuu ja voi avautua alueen suuntaan, sen parempi, hän sanoo.
– Lähikoulu voi parhaimmillaan toimia alueella koko yhteisöä kannattelevana ja kokoavana voimana.
Huilla muistuttaa, että kyse on yhteiskunnallisesta eriytymisestä, jossa muun muassa lapsiperheiden köyhyys on muuttunut pysyväksi ilmiöksi, joten koulu ei voi tehdä määräänsä enempää.
– Jos sote-palvelut toimivat ja ihmisillä on mahdollisuus kiinnittyä yhteiskuntaan, niin se tukee kouluja paljon.
Apulaispormestari Nasima Razmyarin esittämästä oppilaaksiottoalueiden muutoksesta Huillalla ei ole antaa yleispätevää vastausta.
– Joskus koulujen oppilaspohjan sekoittaminen voi olla hyvä keino, mutta on joitain esimerkkejä, joissa koulut ja alueet joutuvat ikävän puheen kohteiksi, kun rajat muuttuvat.
Ikävä puhe puolestaan muuttuu Huillan mukaan helposti maineeksi, joka voi vaikuttaa koulun omakuvaan, mikä taas herkästi sisäistyy oppilailla ja opettajilla vaikuttaa työmoraaliin.
– Jokaista rajan uudelleen vetämistä olisi hyvä tarkastella yksittäisenä, tukea kouluja ja kuunnella henkilöstöä.
Myönteisen erityiskohtelun rahalla on Huillan mielestä suuri merkitys.
– On totta, että jos eriytyminen etenee todella pitkälle, niin raha paikkaa sitä vain tiettyyn pisteeseen, mutta tutkimissani kouluissa näin ei ollut, ne toimivat hyvin haasteistaan huolimatta.
Huilla sanoo huomanneensa, että koulut, jotka kohtaavat huono-osaisuutta ja monikielisiä lapsia, toimivat tehokkaasti, koska niissä on vuosien aikana kehitetty käytäntöjä ja arkea toimivaksi.
– Perheen tulotasoa tai yhteiskuntaluokkaa itsessään ei voi nähdä automaattisesti ongelmana eli ei ole niin, että oppilasenemmistö hyvän tulotason perheistä on hyvä tai päinvastoin, Huilla korostaa.
Segregaatiotutkija laittaisi osan alueiden maineista myös median vastuulle.
– Jos jotkin alueet stigmatisoidaan niin se vaikeuttaa henkilöstön rekrytointia, kiihdyttää eriytymistä kun perheet kokevat tarpeelliseksi tehdä kouluvalintoja, sekä heikentää oppilaiden uskoa itseensä. Tämä kierre on siinä mielessä tarpeeton, että maine ei välttämättä kerro koulun laadusta. Eikä alueen maine siitä, miten ihmiset siellä viihtyvät, Huilla sanoo.