Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkö sinulta huomioimatta tämä asia lemmikkisi hoidossa? – Se aiheuttaa kipua ja voi johtaa sydänvikaan

Hampaiden hoito on erittäin tärkeää myös lemmikkieläimillä. Evidensia huomauttaa tiedotteessaan, että hammaskivi ja ientulehdus ovat yleisiä myös lemmikeillä ja erityisesti koirien ja kissojen yleisimpiä hammasongelmia.

Ja samoin kuin ihmisillä, hampaiden säännöllinen harjaaminen on tehokkain tapa ennaltaehkäistä hammaskiven muodostumista.

r– Kerran vuodessa nukutuksessa tehty hammaskiven poisto ei auta, jos kotona hampaita ei harjaa. Monet asiakkaat ihmettelevät, kuinka hampaissa voi olla hammaskiveä uudestaan jo kuukausi tai kaksi puhdistuksen jälkeen. Silloin yleensä selviää, että koiran hampaita ei hoideta kotona, hammashoitoihin ja vaativiin kirurgisiin hammastoimenpiteisiin perehtynyt eläinlääkäri Jevgenia Volkova Omaeläinklinikka Turku keskustasta kertoo tiedotteessa.

Volkova on huomannut, että monet lemmikinomistajat ymmärtävät hampaiden harjaamisen tärkeyden vasta sitten, kun omalle lemmikille on jouduttu tekemään jokin suuri hammasoperaatio.

Röntgenkuvaus on tarkin tapa selvittää hampaiden ja leuan kunto sekä selvittää ongelmien syyt.

– Lemmikit eivät kerro kivustaan. Välillä hampaat voivat näyttää silmämääräisesti täysin normaaleilta, mutta nukutuksessa voi selvitä, että ientaskut ovat syventyneet tai hampaan juuressa on alkava paise tai tulehdus, Volkova kertoo.

Hampaiden harjaamattomuus voi pahimmillaan johtaa siihen, että hampaita joudutaan lopulta poistamaan kokonaan. Volkova suositteleekin totuttamaan koiran ja kissan hampaiden harjaamiseen jo heti pentuna, sillä myöhemmin aloittaminen on erityisesti kissoilla vaikeaa.