Asuntojen hintalasku on alkanut, kertoo Hypo.
Tilastokeskus on kertonut asuntojen hintojen laskeneen koko maassa elokuussa 1,4 prosenttia heinäkuusta. Verrattuna viime vuoteen hinnat laskivat pk-seudulla 0,4 %, kun koko maassa päästiin vaisun vertailukohdan ansiosta vielä plussalle.
Kiinteistönvälittäjien kautta saatujen tietojen mukaan Tilastokeskus kertoo asuntokaupan sukeltaneen 9 prosenttia viime vuodesta.
– Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun elokuussa koko maassa ja pk-seudulla, eikä pahin ole ohi. Asuntokauppa hyytyy uhkaavasti ja myyntiajat kasvavat, molemmat ennakoivat laskun syvenemistä. Kotitalouksia painavat nyt nopeasti nousseet korot ja elinkustannukset, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa tilanteesta blogikirjoituksessa.
– Suhteessa inflaatioon tai palkkoihin nähdään asuntojen hinnoissa loppuvuonna isoin romahdus sitten 1990-luvun laman, Brotherus ennakoi.
– Epävarmuutta riittää myös jatkosta, sillä euriborien tai inflaation osalta huippua ei ole vielä saavutettu. Mikään alue tai asuntotyyppi ei ole suojassa korkojen ja asumiskustannusten kipeältä yhdistelmältä. Hypo ennakoi jo elokuun katsauksessa hintojen kääntyvän laskuun pk-seudulla ja koko maassa ensi vuoden lopulle asti. Suurempikin sukellus hinnoissa on mahdollinen, mikäli ennätyksellinen työllisyys taittuu taloustaantuman mukana, Brotherus analysoi.
Hypon mukaan mahdollisuudet pehmeään laskuun ovat vähentyneet Suomen asuntomarkkinoilla, mikä näkyy kuluttajien luottamuksen romahduksena historiallisiin pohjalukemiin ja asunnon ostoaikeiden valahtamisena matalimmalle tasolle yli viiteen vuoteen.
Reaalihinnat sukeltavat kovinta vauhtia finanssikriisin jälkeen. Asuminen tuleekin suhteessa muuhun kulutukseen edullisemmaksi ja keskipalkalla saa enemmän neliöitä kuin pitkään aikaan myös suurissa kaupungeissa.