– Kerava haluaa olla vetovoimainen ja inhimillinen työnantaja, joka panostaa jatkuvasti toimintansa kehittämiseen. Kerava kehittää toimintaansa työnantajana muun muassa Vastuullinen työnantaja sekä Vastuullinen kesäduuni periaatteiden mukaisesti, Keravan kaupungin viestintäjohtaja Thomas Sund kertoo.
Sundin mukaan Keravalla pääsee käyttämään omaa osaamista monipuolisesti sekä pääsee työskentelemään uudistusmyönteisessä ja rennossa organisaatiossa.
– Kerava on vahva ja vakaa työnantaja, ja työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittyä ammattilaisena. Työntekijä pysyy omalla panoksellaan vaikuttamaan siihen, millainen ”Hyvän elämän kaupunki” Kerava on ja tulee olemaan. Sitä pääsee rakentamaan yhdessä luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa.
Keravan henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 2000.
Sundin mukaan hyvinvointialueiden syntyminen Uudellemaalle voi vaikuttaa kilpailuun työntekijöistä kiristyvästi hallintotyyppisten tehtävien osalta, kun alueelle syntyy useampi uusi toimija.
– Keravalla on ollut hyvä maine työnantajana, ja olemme saaneet hyvin työntekijöitä pääosaan meidän hakuihin. Toisaalta samojen tehtävien osalta on ollut haasteita saatavuudessa kuin missä muillakin kunnilla eli esimerkiksi sairaanhoitajarekrytoinneissa.
– Tuusula haluaa olla työnantaja, joka tarjoaa työtehtäviä, joissa on mahdollisuus löytää merkityksellisyyttä ja kehittää toiminta- ja johtamiskulttuuria työyhteisölähtöiseksi siten, että aito osallistuminen ja yhdessä tekeminen on mahdollista, henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto kertoo.
Tuusula haluaa panostaa kestäviin työuriin ja henkilöstön työhyvinvoinnin jatkuvaan kehittämiseen sekä mahdollistaa oman työn ja osaamisen kehittämisen.
Tärkeitä ovat myös positiivinen suhtautuminen osaamisen kehittämiseen, yhdessä oppimiseen ja osaamisen jakamiseen
Haluamme olla terveellinen ja turvallinen työympäristö.
– Haluamme olla terveellinen ja turvallinen työympäristö. Palveluverkon kehittämisen myötä henkilöstölle voidaan tarjota viihtyisät, terveelliset ja nykyaikaiset työtilat ja työympäristöt.
Huomioitu on myös panostaminen henkilöstön työhyvinvointiin: liikunta- ja kulttuurietuus, tiimien työhyvinvointi- ja virkistysraha, työhyvinvointiryhmän kehittämistyö, liikuntaryhmät, oma kuntosali ja uimahallin alennusliput.
Tuusulan kunta työllistää tällä hetkellä noin 1700 henkilöä.
– Tuusulaa pidetään houkuttelevana työantajana ja henkilöstö on sitoutunutta. Pääsääntöisesti avoimet tehtävät saadaan hyvin täytettyä. Varhaiskasvatuksen ja joidenkin teknisten asiantuntijatehtävien osalta esiintyy jonkin verran haasteita henkilöstön saatavuudessa.
– Järvenpäässä ajatellaan, että johtajuus on joukkuelaji, ja yhteisöohjautuvuudessa onnistuminen on yhteisten ponnistelujen tulosta: Yhteisöohjautumisessa on kyse siitä, miten me yhdessä ohjaudumme oikeaan suuntaan – ei pelkästään siitä, miten me yksilöinä suoriudumme, Vt. Henkilöstöjohtaja Mika Lindgren kertoo.
Lindgren kertoo, että Järvenpään arvoja ovat: oikeudenmukaisuus, rohkeus ja vastuullisuus. Työnantajan toiminnassa korostuvat avoimuus, osallisuus ja kestävät valinnat. Kaiken toiminnan pohjalla tulee olla luottamus.
– Järvenpään kaupungin palkkataso kestää vertailun Uudellamaalla hyvin. Työpaikkamme sijaitsevat hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Valmentavan johtamisen ja yhteisöohjautuvuuden periaatteet luovat hyvän pohjan tuottavuudelle sekä onnistumisia ja iloa mahdollistaville työyhteisöille.
Järvenpää työllistää tällä hetkellä noin 1500 työntekijää.
Järvepäällä on useampi johtotason rekrytointi joko käynnissä tai käynnistyy lähitulevaisuudessa. Tietyissä ammattiryhmissä havaitaan rekrytointiongelmia, mutta samat haasteet koskevat toki muitakin alueen kuntia.
– Haluamme olla arvostettu työnantaja, jonka hyvä maine edesauttaa houkuttelemaan hyviä hakijoita avoimiin paikkoihin ja pitämään osaajia talossa.
Olemme sopivalla tavalla tavallinen, rento, joustava ja hauskakin.
HenkilöstöjohtajaLeena Ojala kertoo, että Nurmijärvi haluaa olla vastuullinen työnantaja, joka huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista ja työnteon edellytyksistä.
– Olemme sopivalla tavalla tavallinen, rento, joustava ja hauskakin, hän toteaa.
Nurmijärvi haluaa olla hyvän fiiliksen työpaikka.
– Meillä tehdään hyvää, merkityksellistä työtä vahvalla ammattitaidolla ja vastuullisesti. Kunnan henkilöstö eli ilmiöntekijät tekevät joka päivä töitä kuntalaisten paremman arjen eteen. Työyhteisönä meille on tärkeää, että koemme olevamme saman asian äärellä ja pidämme yhtä.
Henkilöstöjohtajan mukaan kunnan kilpailuvaltteja ovat myönteinen ilmapiiri, yhteisöllisyys ja tekemisen meininki.
Vuoden 2021 lopussa Nurmijärvellä oli yhteensä 1778 työntekijää.
– Haluamme jatkossakin olla houkutteleva työnantaja ja tavoittaa potentiaalisia uusia ilmiöntekijöitä. Siksi jatkamme työnteon edellytysten kehittämistä ja myös suosittua Ilmiöntekijät -somekampanjaa, jossa nostamme esille työntekijöitämme, samoin kuin todella hauskoja rekrytointivideoita.