Poliisi erehtyi osoitteesta ja rynnäköi Vantaan vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajan, kaupunginvaltuutettu Eve Rämön omistamaan asuntoon.
Tapaus sattui Korsossa keskiviikkona noin aamukahdeksalta. Poliisit mursivat lukitun oven ja tekivät kotietsinnän väärän henkilön kerrostaloasuntoon. Asunnossa ei ollut tapahtumahetkellä ketään.
– Naapureiden mukaan poliisit olivat täydessä varustuksessa, rynnäkkökiväärit ja kaikki. Koirakin oli mukana, Rämö kertoo Helsingin Uutisten sisarlehti Vantaan Sanomille.
Rämö tai asunnon vuokralainen ei saanut aamulla mitään ilmoitusta tapahtuneesta. Tilanne paljastui vasta, kun vuokralainen saapui töistä kotiin iltapäivällä ja löysi eteisestä paperilapun, jossa luki, että poliisi oli murtanut oven.
– Soiteltiin sitten Itä-Uudenmaan poliisille, ja selvisi tämä tilanne: poliisi oli saanut tehtävän ilmoitetun laukauksen takia Maakotkanpolulle, mutta erehdyksessä he olivat menneet Maakotkantien asunnolle, Rämö kertoo.
Poliisi korvaa luonnollisesti oveen tehdyt vahingot.
Rämö pitää tapausta pöyristyttävänä.
– Onhan tämä nyt melkoinen moka mennä oven läpi luvatta asuntoon. Se järkyttää perusturvallisuutta. Vähintä, mitä poliisin olisi pitänyt tehdä, olisi ollut ilmoittaa minulle tapauksesta heti aamulla, Rämö painottaa.
Hänestä oli onni onnettomuudessa, ettei vuokralainen ollut tapahtumahetkellä kotona.
– Mitä olisi tapahtunut, jos olisi ollut? Asukas olisi käskytetty ja laitettu rautoihin. Hän olisi järkyttynyt.
Rämö sanoo, että vaikka poliisi korvaisi rikotun oven, "asian selvittelyyn käytettyä aikaa, harmia ja mainehaittaa ei korvaa kukaan".
– Useammalta naapurilta on tullut viestiä, että asunto ratsattiin.
Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Aleksi Topinoja vahvistaa, että kotietsintä tehtiin väärään osoitteeseen poliisipartion erehdyksen takia. Topinojan mukaan asunnon haltijaa yritettiin tavoitella puhelimitse, mutta partio ei saanut häntä kiinni.
– Tämän takia asuntoon jätettiin asukkaalle lappu poliisin käynnistä, Topinoja kertoo.
Rikoskomisario Jere Pääkkönen lisää, että tehty kotietsintä oli "poliisin inhimillinen virhe, joita toisinaan sattuu kuten kaikessa muussakin työssä".
– Poliisi korvaa luonnollisesti oveen tehdyt vahingot, hän sanoo.
Poliisi myös tarkasti oikean kohdeasunnon. Ilmoitetun laukauksen alkuperä ei selvinnyt.