"Viimeisellä hoitokerralla itkin, koska tiesin, että seuraavana päivänä kuntoni romahtaa" – Kun keuhkoveritulpasta selvinnyt Oona sai syöpädiagnoosin hän uskoi kuolevansa

Positiivinen asenne on se, joka on kantanut Oona Haapakorven vaikeiden aikojen yli. Ensin hän sairastui pääsiäisenä 2020 covid19-tautiin, joka myöhemmin osoittautui long covidiksi. Elokuussa hän joutui sairaalaan massiivisen keuhkoveritulpan vuoksi.

Loppuvuodesta ilmaantui uusia terveysongelmia. Kainalo kipeytyi sauvakävellessä, mutta Haapakorpi ajatteli, että se on harmitonta. Hän hakeutui kuitenkin gynekologin vastaanotolle.

Pian alkoi uusi painajainen: Joulukuun alkupäivinä hänellä diagnosoitiin rintasyöpä.

Kertoessaan kokemuksistaan Haapakorpi muistuttaa heti alkuun, että jokainen tarina on erilainen.

– Mottoni on ollut se, että kukaan ei voi tehdä päivästäsi parempaa kuin sinä itse.

Ruokatuotannon lehtorina Espoon Omniassa työskentelevä Oona Haapakorpi on ollut neljä kuukautta sairauslomalla. Muutoin hän on tehnyt töitä 40 prosenttia työajasta erilaisissa projekteissa.

– Minulle oli tosi tärkeää, että pystyin olemaan osa tiimiä. Kaikille tällainen ratkaisu ei tietenkään sovi.

Muiden sairastuneiden tavoin Oona Haapakorven mielessä kävi, että syöpä indikoi kuolemaa.

– Olimme onneksi aiemmin varanneet matkan Turkuun, koska halusimme mennä syömään Kaskikseen. Matkan toteutuminen oli hyvä juttu, koska saimme mieheni kanssa keskusteltua kunnolla kahden. Kävimme läpi kuolemaa ja sitäkin, millaiset hautajaiset haluan.

Syöpädiagnoosi oli sokki. Järkytyksen keskellä piti miettiä, mitä pitää tehdä ja mihin mennä.

– Onneksi minulla oli vakuutus. Hakeuduin hoitoon yksityiseen syöpäsairaala Docratekseen.

Diagnoosi oli duktaalinen rintasyöpä, gradus 3, kolmoisnegatiivinen, mikä tarkoittaa, että syöpä on aggressiivinen ja herkästi leviävä. Hoito päätettiin aloittaa sytostaateilla.

Niistä Haapakorpi sai rajuja oireita.

– Viimeisellä hoitokerralla itkin koko ajan, koska tiesin, että seuraavana päivänä kuntoni romahtaa ja oksennan taas jatkuvasti.

Pahoinvoinnin vuoksi Haapakorpi laihtui rajusti. Sivuvaikutuksena oli myös hiustenlähtö ja kaikki muukin karvoitus hävisi.

– Nyt osaan arvostaa kulmakarvoja ja ripsiä. Kun niitä ei ollut, roskat menivät herkästi silmiin ja ulkoillessa nenä valui, kun ei ollut nenäkarvoja pidäkkeenä.

Hoidot aiheuttivat myös suun kipeytymisen ja kielen halkeamisen. Sen vuoksi piti turvautua lasten soseruokiin.

Korona-aika teki sairastamisesta tavallistakin raskaampaa. Aviomies ei päässyt mukaan lääkärikäynneille eikä ketään voinut tavata puoleen vuoteen. Hyvä parisuhde ja ystävät kantoivat.

– Whatsappin välityksellä keskustelin äitini ja Ruotsissa asuvien ystävieni kanssa. Äidin koira oli isona ilona, kun se tuli mukaan puheluihin.

Myös ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on ollut tärkeä tuki.

Yhtenä selviytymiskeinona oli se, että aina ennen seuraavaa vaihetta Haapakorpi järjesti miehensä kanssa laatuaikaa. Vappuna 2021 he kävivät Savoyssa luvan kanssa brunssilla. Muutaman päivän kuluttua oli leikkaus ja kesäkuun alussa aloitettiin sädehoito.

– En keskittynyt miettimään, miksi minulla on syöpä. Totesin, että nyt on ja menen eteenpäin.

Tällä hetkellä Haapakorpi kokee voivansa hyvin. Viimeiset viisi vuotta hän on ollut erilaisissa projektitehtävissä.

– Tuskin pystyn palaamaan enää keittiöön ja opettamaan, mutta voin osallistua kehitystyöhön ja esimerkiksi pohtia, miten lähiruokaa tuotetaan entistä tehokkaammin.

Haapakorpi haluaa sanoa, että syöpä ei ole elämän loppu.

– Joskus tulee päiviä, jolloin tuntu siltä, että elämässä ei ole mitään positiivista, mutta kyllä sitä on. Aika kannattaa käyttää 100-prosenttisesti siihen, mikä on itselle tärkeää ja hyvää. Pitää elää tässä päivässä.