Anniina Kitula on valittu Helsingin taloushallintopalveluliikelaitoksen (Talpa) uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa työnsä 1. marraskuuta.
Talpa on ollut kovan arvostelun kohteena kaupungin palkanmaksuongelmista, jotka alkoivat laajassa mittakaavassa viime keväänä.
Tuolloin Helsinki otti käyttöönsä uuden Sarastian palkanmaksujärjestelmä.
Kitula on toiminut aiemmin työurallaan Sarastia Oy:ssä useissa eri johtotehtävissä ja on vastannut muun muassa Etelä-Suomen palkkapalveluista, yrityksen markkinoinnista ja viestinnästä, Uudenmaan asiakkuuksista sekä talous- ja palkkahallinnon palvelutuotannosta Uudellamaalla.
Talpan johtoon hän astuu HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on johtanut Porvoon kaupungin hallintopalvelukeskuksen yhtiöittämistä.
Talpan edellinen toimitusjohta Ulla Kukkonen siirtyi Sarastian liiketoimintajohtajaksi maaliskuussa 2022.
Talpan väliaikaisena toimitusjohtajana Kukkosen lähdön jälkeen on toiminut hallintopäällikkö Päivi Turpeinen.
Kaupunginhallitus valitsi Kitulan tehtäväänsä.
Toimitusjohtajana hän johtaa liikelaitoksen toimintaa johtokunnan alaisena. Hän toimii myös johtokunnan esittelijänä.
Helsingin kaupungin kaikkien liikelaitosten toimitusjohtajat nimitetään virkaansa seitsemän vuoden määräajaksi.
Talpa työllistää tällä hetkellä noin 450 taloushallinnon ja palkanlaskennan ammattilaista.