Helsingin kaupunki korottaa useiden ammattiryhmien palkkoja. Palkkakehitysohjelma 2022 nostaa lähes 2 600 henkilön palkka. Ohjelma perustuu palkankorotustarpeiden kartoitukseen sekä osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseen.
Tiettyihin päiväkoteihin kohdennetaan ”alueellista yhdenvertaisuuslisää” eriytymisen ehkäisemiseksi tai erityisen vaikean rekrytointitilanteen perusteella. Noin 40:ssä varhaiskasvatuksen yksikössä palkankorotuksen saavat kelpoisuusehdot täyttävät erityisavustajat, lastenhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat ja erityisopettajat, sekä päiväkodin johtajat. Tarkoitus on saada palkattua näihin päiväkoteihin pätevää henkilökuntaa.
Alueellisen yhdenvertaisuuslisän päiväkoteja sijaitsee muun muassa Itä- ja Koillis-Helsingissä sekä Helsingin luoteisreunalla. Korotus on määräaikainen ja se myönnetään kahdeksi vuodeksi.
Palkankorotuksia kohdennetaan myös nuorisotoimeen, palvelukeskukseen, sekä taloushallintopalveluissa palvelukoordinaattoreille, palkkasihteereille ja palkkakirjanpitäjille.
Kaupunkiympäristön toimialalla asemakaavoituksessa, rakennusvalvonnassa ja kaupunkitila- ja maisemasuunnittelussa korotuksia saavat erilaisissa vaativimmissa arkkitehtitehtävissä tai vastaavissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät.
Lisäksi palkkakehitysohjelmasta kohdennetaan sosiaali- ja terveystoimialalle rahaa, joka käytetään kertakorvauksena sitouttamistarkoituksessa erikseen määriteltäville lääkäriryhmille.