Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Gallup: Tällaiset yritykset tarjoavat nyt muita enemmän mahdollisuuksia etätöihin – Haittapuolina kaksi ongelmaa

Keskimäärin joka neljäs Suomessa toimivista yrityksistä aikoo lisätä pysyvästi monipaikkaista työskentelyä. Etätöissä olevan henkilöstön osuus on jatkossa suurin henkilömäärältään isoissa yrityksissä, palveluissa ja Uudenmaan yrityksissä. Asiasta kertoo Suomen Yrittäjät tiedotteessaan.

– Koronakriisi jätti pysyvän jälkensä työelämään. Monipaikkatyö on tullut suomalaiseen työelämään vahvasti jäädäkseen, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä tiedotteessa.

Monipaikkaisen työn pysyvää lisäämistä ennakoivat henkilömäärältään suurimmat, pk-seudulla ja Uudellamaalla toimivat sekä yritykset, joissa yrittäjät ovat nuorimpia.

Etätöiden tekeminen on ollut korona-aikana yleisintä henkilömäärältään suurimmissa yrityksissä ja pääkaupunkiseudulla. Monipaikkatyötä edelleen lisäävien yritysten osuus on jonkin verran pienempi kuin vuosi sitten.

Pentikäinen arvioi, että jos monipaikkatyö luo arvoa työnantajalle ja työntekijöille, siihen kannattaa antaa mahdollisuuksia. Se voi olla työnantajalle myös kilpailuetu, kun osaavasta väestä on yhä kovempi kilpailu.

Etätöiden teko on lisännyt myönteistä suhtautumista monipaikkatyöhön ja johdon merkitystä.

Gallupissa nousi esiin kaksi hankauskohtaa: lisääntyneet ongelmat työn ja vapaa-ajan erottamisessa sekä työhön liittyvissä tekniikassa.

– Työn tuottavuuden arvioidaan enemmän lisääntyneen kuin vähentyneen. Eniten ovat etätyön seurauksena vähentyneet sairauspoissaolot, kiire työpäivien aikana ja työhön liittyvä ideointi. Sairauspoissaolojen vähentyminen on erittäin merkittävä asia, Pentikäinen myöntää tiedotteessa.

Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 6.–15. syyskuuta. Tutkimukseen vastasi 1 062 pk-yrityksen edustajaa.