Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arabia täyttää 150 vuotta – nämä rakastetut klassikkoastiat ikuistetaan nyt postimerkkeihin

Arabian astiatuotanto juhlii ensi vuonna 150-vuotista merkkipaaluaan. Lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyvät astiat päätyvät vuonna 2023 myös postimerkeiksi.

Kyseessä on kaksimerkkinen postimerkkisarja, jonka on suunnitellut helsinkiläinen graafikko Ilkka Kärkkäinen. Merkit ilmestyvät 18. tammikuuta 2023.

Ensimmäisessä merkissä komeilevat sininen Valencia-lautanen, mansikka- ja appelsiinikuvioiset Pomona-sarjan astiat sekä Armi-sarjan kahvikuppi.

Toiseen merkkiin ovat puolestaan päätyneet Sunnuntai-sarjan lautanen, Esteri-sarjan kannu, KoKo-sarjan kulhot sekä kolme Mainio sarastus -sarjan kahvikuppia.

Merkkejä suunnitellessaan Ilkka Kärkkäinen joutui ottamaan huomioon postimerkkien pienen koon. Siksi astioiden värin ja kuvioiden tuli toimia hyvin myös pienikokoisissa tuotteissa.

– Kerään itsekin Arabian astioita, suosikkejani ovat Kilta- ja Teema-sarjat sekä tietyt retrosarjat, Kärkkäinen kertoo.

Hän on ilahtunut siitä, että Arabian myymälöihin on perustettu vintageosastoja, joista voi hankkia myös vaikkapa tuotannosta jo poistuneita kahvikuppeja ja muita astioita.

Arabian keramiikkatehdas perustettiin Helsinkiin vuonna 1873, jolloin se toimi ruotsalaisen Rörstrandin tytäryhtiönä. Suomalaisomistukseen Arabia siirtyi jo vuonna 1916.

Kautta vuosikymmenten Arabia oli Suomen arvostetuimpia brändejä. Yhtiön keramiikkatuotanto loppui Suomesta 2016 ja se siirrettiin kokonaan ulkomaille.