Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistuttaako Kumpulanmäki pian Mannerheimintietä? – Kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle alueelle halutaan 1200 ihmisen asuinalue ja "vehreä kaupunkibulevardi"

Kumpulanmäelle suunnitellaan urbaania asuinaluetta. Kustaa Vaasan tiestä halutaan vehreä kaupunkibulevardi.

Kumpulanmäelle suunnitellaan uutta 1200 asukkaan asuinaluetta yliopiston kampukselle.

Kustaa Vaasan tiestä tulisi ”vehreä kaupunkibulevardi”. Kaupunkibulevardeilla tarkoitetaan sisääntuloväylien muuttamista kaupunkimaisiksi kaduiksi, jotka muistuttavat palveluineen enemmän Mannerheimintietä kuin moottoritietä. Kaupunkibulevardilla on mahdollisuus myös hitaampiin nopeuksiin.

Taustalla on Arabianrannan ja Kalasataman välisen alueen muuttuminen nykyistä tiiviimmäksi osaksi kantakaupunkia.

Kaupungin tavoitteena on toteuttaa Kumpulanmäelle ”maisemaltaan ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen alue, joka asettuu luontevasti rinnemaastoon ja muodostaa elinvoimaista kaupunkitilaa”. Rinnemaastoon rakentamista kuvaillaan vaativaksi. Korkein talo tulisi olemaan 7–9-kerroksinen.

Maisemaltaan ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen.

Alueelle tulee paljon puurakentamista. Materiaaleilla pyritään tekemään ihmisläheistä ja luonnollista ilmettä. Katoille tulee muun muassa puutarhoja. Tehokkaan rakentamisen vastapainoksi kaupunki haluaa säästää ”riittävästi alueelle ominaista kaupunkivihreää”.

Lähivuosina aluetta palvelee rakenteilla oleva Kalasatamasta Pasilaan raitiotieyhtyes. Suunnitelmissa on myös Viikki-Malmi pikaraitiotie. Kaupunki haluaa parantaa jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä Kumpulanmäelle.

Suunnittelussa otetaan huomioon kulttuurihistorialliset arvot. Lähistöllä on muun muassa Kumpulan kartano, jonka varhaisimmat merkinnät löytyvät 1460-luvulta. Nykyiset rakennukset ovat 1800-luvulta. Jyrängöntiellä sijaitseva leipomorakennus on suojeltu.

Kampuksen vanhin rakennus on vuonna 1981 valmistunut, kallioon louhittu kiihdytinlaboratorio. Kampusalueelle rakennetaan Helsingin luonnontiedelukiota, joka on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2023.

Alueelle on suunniteltu neljä asuinkorttelia, yksi toimitila- ja asuinkortteli, päiväkoti sekä pysäköintitalo.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelmat lokakuun alussa.

Vihreiden Anni Sinnemäen ja Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaan olemassa olevia päiväkoteja ei tule korvata uudella. Päiväkotihankkeen voisi käynnistää, kun uusille paikoille on tarve.

Asemakaavaa käsitellään seuraavaksi kaupunginhallituksessa.