150 vuotta täyttävän teatterin linjaan kuuluu esittää sekä uusia suomalaisia näytelmiä että kansainvälisiä klassikoita.
Aleksis Kiven patsas Rautatientorilla on kukitettu. Osun vierailemaan Kansallisteatterissa Aleksis Kiven päivänä, 10. lokakuuta.
– Ei ole sattumaa, että Kiven patsas on Kansallisteatterin edessä. Suomen kirjakielen kehittyminen Kiven tuotannon myötä liittyy Kansallisteatteriin, teatterin historian kirjoittanut Kai Häggman muistuttaa.
Kiven näytelmät ovat suomalaisen teatterin – niin, kivijalka, sanoo näyttelijä Jukka-Pekka Palo.
– Kivestä on harhoja, että hän olisi kehittänyt suomen kieltä murteiden pohjalta. Mutta ei se ole totta. Hän kehitti kieltä itse. Kivi oli sivistynyt kaveri.
Kansallisteatteri täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Suomenkielisen teatterin perustaminen ei ollut läpihuutojuttu.
– Se oli kielipoliitiikkaa, koska suomenkielinen teatteri oli olematonta. Näyttelijät olivat ruotsinkielisiä, Häggman kuvailee.
Ruotsinkieliset kaupunginvaltuutetut vastustivat keskeisen paikan antamista suomenkieliselle teatterille. He olisivat passittaneet sen Sörkkään.
– Ajateltiin, ettei suomi ole kulttuurikieli.
Ajateltiin, ettei suomi ole kulttuurikieli.
Kansallisteatterin onni on ollut Häggmanin mukaan, että osakeyhtiömuodossa se on voinut olla vapaampi kuin paikallispoliitikkoihin sidotut kaupunginteatterit.
– Kansallinen oli varmaan sata vuotta maan ehdoton ykkösteatteri, jonne kaikki näyttelijät tähtäsivät.
1970-luvulla se sai maineen ”pönötysteatterina, seittien linnana”. Tuuletus alkoi 2000-luvulla, jolloin syntyi kohu Kristian Smedsin ohjaamasta Tuntemattomasta sotilaasta. Sen jälkeen ikkunoita on aukonut vuonna 2010 aloittanut uusi pääjohtaja Mika Myllyaho.
Hän on esimerkiksi perustanut maata kiertävän Kiertuenäyttämön.
Vuodesta 1991 Kansallisteatteriin kiinnitetty näyttelijä ja teatterin näyttelijäyhdistyksen puheenjohtaja Katariina Kaitue kiittelee työnantajaansa suomalaisen draaman esille tuomisesta.
– Niin kuin nytkin juhlanäytelmässä Ensimmäinen tasavalta, Kaitue sanoo.
Autenttisiin lähteisiin perustuva näytelmä kertoo presidentti K. J. Ståhlbergista ja taistelusta suomalaisen demokratian luomiseksi. Kaitueella on siinä useita eri rooleja.
Kaitue kiittelee Kansallisteatterin yhteisöä, jossa hän on saanut työskennellä esimerkiksi tärkeiden esikuviensa Tea Istan, Seela Sellan ja Ismo Kallion kanssa.
– Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, Sella ja Kallio olivat vastanäyttelijöitäni Artur Millerin Tulikokeessa. Ja miten he auttoivat nuorta näyttelijää! Sella antoi puhetunteja ja Kallio harjoitteli kanssani kohtauksia harjoitusajan ulkopuolella. Kukaan ei ole täällä kieltäytynyt antamasta apuaan.
– Näyttelijöiden ohella täällä työskentelee myös paljon muita huikeita ammattilaisia, kuten teknikkoja ja puvustajia.
Reilut 30 vuotta Kansallisessa näytellyt Jukka-Pekka Palo jäi keväällä ansaitulle eläkkeelle, mutta palaa näyttämölle ensi vuoden puolella.
Hän kiteyttää Kansallisen missioksi: ”tehdä hyvää teatteria, joka on ajassa kiinni ja näkee yhteiskunnan terävästi, koskettaa ihmisiä ja pistää ajattelemaan”.
– Näinä viime vuosina taide on ollut keskeistä Kansallisteatterissa. Muilla teattereilla on niin suuria taloudellisia vaikeuksia, että ne joutuvat tekemään kaupallisempia ratkaisuja.
– Mutta iso laitosteatteri tarvitsee aina haastajia pienistä teattereista.
Kansallisteatteriin liittyy anekdootteja. Kaitueen muistosta tulee kylmät väreet.
– Kun tuli tieto, että Eeva-Kaarina Volanen on kuollut, kokoonnuimme hiljaiseen hetkeen suurelle näyttämölle. Yhtäkkiä ilmassa lenteli valkoinen perhonen – vaikka oli talvi!