Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensin lähti Alko, seuraavaksi ruokakauppa: ostarille yksin jäävä kahvilayrittäjä ällistyi, kun mainoslakanaan ei heru lupaa – "Haluan yhtä ison kuin Lidlilläkin on"

Itä-Pasilan Junailijanaukio täytti aiemmin pienen ostarin tunnusmerkit, kun siinä toimi ruokakauppa, Alko ja useampikin ravintola.

Yleisölle auki olevat palvelut ovat kuitenkin kuihtumassa lähes olemattomiin. Ratapihantien puolella oleva Alko sulki ovensa tämän vuoden toukokuussa, Lidl muuttaa Vallilan Konepajalle ensi kuussa.

Elisan konttoreista tunnetun rakennuksen katetulla sisäpihalla toimii ainoastaan Kahvila Gluteeniton Unelma. Se aukesi Olutravintola Nurkan tilalle viime keväänä. Lisäksi talossa on autokoulu.

Kahvilayrittäjä Marianne Surakka sanoo, että parhainakin päivinä kahvilassa käy vain 30–50 asiakasta. Lidlin lähtö huolettaa häntä ainakin hieman, koska silloin yhä harvempi ihminen kulkee kahvilan ohi.

Alkon sulkeminen ei vähentänyt asiakasmääriä, päin vastoin.

– Alue rauhoittui heti, Surakka sanoo.

Lidlillä on vilkkaan Ratapihantien puoleisella ulkoseinällä suuri mainoslakana. Surakka sanoo, että haluaisi omalle kahvilalle yhtä ison, jotta ohikulkijat huomaisivat paikan.

– Siitä menee ohi tuhansia ihmisiä, mutta kukaan ei huomaa meitä.

Yrittäjän yllätykseksi lupaa mainoksen kiinnittämiseen ei ole kuitenkaan herunut.

– Kaupunki ja kiinteistön omistaja pallottelevat asiaa toisilleen. Haluan laittaa yhtä ison lakanan kuin Lidlilläkin on.

Kiinteistön omistaja pitää tilannetta epäselvänä.

– Lakana on Lidlin virittämä ja meillä on epäselvää, onko sille edes koskaan kukaan hakenut lupaa. Emme valitettavasti voi lakanan osalta luvata mitään tällä hetkellä, sanoo Kiinteistö Oy Ratavartijakatu 3:n hallituksen puheenjohtaja Janne Sipilä.

Lidlin mukaan mainokseen on lupa.

– Myymälän ulkopuolella oleva banderolli on roikkunut paikallaan jo aivan myymälän alkuvuosista saakka ja on aikanaan kiinteistön luvalla ripustettu, Lidlin viestinnästä kerrotaan.

HU ei tavoittanut lomalla olevaa kaupungin julkisivuarkkitehtiä kommentoimaan asiaa.

Itä-Pasilassa asuvat Outi Suomi, 39, ja Valo, 7, herkuttelivat kahvilassa syyslomaviikolla. Outi kertoo perheen käyvän kahvilassa pari kertaa kuukaudessa. Lidl on heidän lähikauppansa.

– Ei sen sulkeminen ole iso mullistus, Tripla on lähellä.

Surakka toivoo, että alakerran tyhjiksi jääviin tiloihin tulisi "sekatavarakauppa".

– Tokmanni tai Saiturinpörssi. Niitä ei ole Triplassa.

Ajatus saa Outi Suomelta innostuneen kannatuksen.

Toistaiseksi uusia vuokralaisia ei ole löytynyt. Janne Sipilä sanoi tällä viikolla, että neuvotteluita on kuitenkin käyty.

–  Yritämme elävöittää kiinteistöä eri tavoilla. Pyritään pitämään kivijalan liikkeet vuokrattuina ja ympäristön siistinä, Sipilä kertoi HU:lle maaliskuussa.

Surakka aikoo elävöittää autioituvaa ostaria omilla tapahtumailloillaan.

Lauantaina 22. lokakuuta kahvilassa esiintyy tanssitaiteilija Amina eli Leena Kallio, joka kertoo samalla itämaisen tanssin tyyleistä ja historiasta.

– Olen jo pitkään halunnut järjestää erilaisia tilaisuuksia. Olisi mukava, jos tulevaisuudessa tulisi musiikkivieraita ja eri alan tanssitaiteilijoita sekä muita mielenkiintoisia tapahtumia, Surakka suunnittelee.

Juttua muokattu 21.10. kello 10.36: Lisätty Lidlin kommentit.