Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OAJ: Ilmoitukset varhaiskasvatuksen epäkohdista johtavat harvoin korjauksiin – Yksi huolenaihe korostuu ylitse muiden

Henkilöstön ilmoitukset varhaiskasvatuksen epäkohdista johtavat vain harvoin korjaaviin toimenpiteisiin, kertoo Opetusalan Ammattijärjestö OAJ tekemänsä selvityksen perusteella.

Varhaiskasvattajilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista. Velvollisuus koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta.

OAJ kysyi nyt, miten tämä ilmoitusvelvollisuus toimii. 65 prosenttia vastaajista kertoi, että ilmoitukset eivät ole johtaneet toimenpiteisiin.

Vastaukset vahvistivat kuvaa, joka oli jo ennestään syntynyt.

Nina Lahtinen, OAJ

Kyselyyn vastasi 161 varhaiskasvatuksen opettajaa ja päiväkodin johtajaa.

– Vaikka vastaajajoukko jäi tällä kertaa pieneksi, vastaukset vahvistivat kuvaa, joka oli jo ennestään syntynyt OAJ:n jäsenten ja luottamusmiesten yhteydenotoista. Ilmoitusvelvollisuus tunnetaan heikosti, eikä se vielä toimi lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla, sanoo tiedotteessa koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen OAJ:sta.

Vaikka epäkohdista ilmoittajaan ei lain mukaan saa kohdistaa vastatoimia, kyselyn mukaan ilmoituksia jätetään tekemättä jälkiseurausten perusteella.

Suurin osa ilmoituksista on kyselyn mukaan koskenut epäselvyyksiä henkilöstömitoituksessa. Yleisiksi syiksi osoittautuivat myös lapsen tuen toteutumattomuus ja tiloja koskevat puutteet.

– Henkilöstömitoituksen ongelmat ovat epäilemättä yleisiä, mutta mitoitus saattaa olla myös varhaiskasvatuslain ainoa velvoite, joka tunnistetaan kunnolla. Prosessi ei ole kunnossa, jos ilmoituksen tekijä ei saa edes tietoa siitä, mihin ilmoitus johtaa, vaikka laki velvoittaa työnantajan kertomaan jatkotoimista, Lahtinen sanoo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan työnantajat eivät ole riittävästi perehdyttäneet henkilöstöään ilmoitusvelvollisuuteen. Lahtisen mukaan ilmoitusvelvollisuus on yksi keino viestittää työnantajalle ja kunnan päättäjille ongelmista ja resurssipuutteista.