Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Murron ääniä kuuluu viemärikaivosta Suomen pankin lähistöllä – tästä on kyse

Taitelija Markku "Sika" Puustisen uusin ympäristöteos sijaitsee Suomen Pankin välittömässä läheisyydessä, Kirkkokadulla Kruununhaassa.

Pintavesikaivosta kuuluu kaikuvia moninaisia murron ääniä.

– Kehyskertomuksena on Suomen Pankin kehotus pitää käteistä kotivarana. Murtoryhmän jäsenillä ei ole rahaa, niin he päättivät käydä hakemassa tarvittavan käteisen murtautumalla viemärin kautta suoraan pankkiholviin, jotta voivat anastaa sieltä ne muutamat kympit, Puustinen kertoo Helsingin Uutisille teoksen taustasta.

Puustinen on tunnettu "puhuvista kaivoistaan": Torkkelinmäen sadevesikaivosta alkoi kuulua lentokenttäkuulutus jo vuonna 2003.

Puustinen on rakennellut teoksiaan myös Töölönlahdelle.

– Sika-nimen alkuperää en ole kenellekään paljastanut. Kuten kaikkia teoksiani en ole perustellut, tai sitä, mitä haluan niillä sanoa. Jokainen saa itse luoda mielikuvansa teoksista, minun siihen mitenkään vaikuttamatta. Sama koskee myös tätä arvoituksellista taiteilijanimeä, Puustinen kertoi HU:n haastattelussa viime vuonna.