Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Laura Malmivaaran valokuvanäyttely avattiin kirkossa – matka Tansaniaan avasi silmät: "Näin miten yksinkertaisella asialla on iso merkitys"

Näyttelijä ja valokuvaaja Laura Malmivaaran valokuvanäyttely on nähtävillä Lauttasaaren kirkossa 18. marraskuuta asti.

Viime viikolla avattu näyttely on kuvattu Tansanian Kishapussa, jossa Malmivaara tutustui Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöhön syksyllä 2018. Matkalla hän kuvasi muotokuvia kylissä tapaamistaan tytöistä ja naisista. Kishapun alue on kärsinyt äärimmäisestä kuivuudesta.

– Näin itse konkreettisesti, miten esimerkiksi vesipumpun kaltaisella yksinkertaisella asialla on iso merkitys. Olen metsänomistaja, mutta matkalla tajusin myös metsän arvon uudella tavalla, Malmivaara toteaa tiedotteessa.

Kishapulin kuivuutta ovat pahentaneet ilmastonmuutoksesta johtuvat ennustamattomat sateet. Kuivuus hankaloittaa ihmisten toimeentuloa, ruuantuotantoa ja veden saantia ennestään köyhällä alueella. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti tyttöihin ja naisiin, koska he ovat usein vastuussa ruuasta ja veden hakemisesta.

Yksi näyttelyyn kuvatuista naisista oli kuvaushetkellä 65-vuotias Sara Jagadi, joka oli perheensä kanssa istuttanut 10 000 puuta. Puiden istuttaminen on ollut yksi Lähetysseuran työmuodoista Kishapun alueella. Puut antavat varjoa ja suojaavat tuulelta, joka puhaltaa tasangolla ja nostattaa ilmaan hiekkapölyä. Puut parantavat myös maaperän viljeltävyyttä ja vähentävät eroosiota. Puuntaimia on istutettu Lähetysseuran tuella esimerkiksi koulujen ja kotien pihoille. Kouluissa puuntaimista huolehtivat oppilaat.

Ilmastotyö Kishapussa jatkuu myös kehitysyhteistyön uudella ohjelmakaudella 2022–2025.

Näyttely Lauttasaaren kirkossa on avoinna arkisin kello 10–18. Näyttely alkaa kirkon B-rapun aulasta jatkuen kirkkosalin aulassa.