Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin paljon Keskuspuiston ja Paloheinän valojen sammuttaminen säästää rahaa – "Lisäksi tärkeää on, että sähköverkon kuormitusta saadaan pienennettyä"

Ledvaloja himmenetään jo iltayhdeksältä. Portaiden sulatuksistakin voidaan tinkiä.

Kaupunki sammuttaa marraskuun alusta Keskuspuiston ja Paloheinän valot yön ajaksi. Valot sammuvat kello 23 ja syttyvät kello 6 aamulla.

– Muualla Suomessa liikuntareittien valot on yleensä sammutettu, mutta meillä niitä on pidetty päällä. Mutta ehkä siellä ei ole kenenkään pakko lenkkeillä pikkutunneilla, kaupunkitekniikkayksikön päällikkö Olli Markkanen toteaa.

Hänen mukaansa kaupungin on tarkoitus syksyn ja talven mittaan löytää myös muita liikunta- ja viheralueita, joilta valot sammutetaan.

Nyt sähkönsäästö alkaa tuntua Helsingissä – keskeiset puistot pimenevät ensi yöstä alkaen

Ulkovalaistus toimii etäohjauksella, mutta valaistusverkon peruskytkentöjä on pitänyt muuttaa, jotta pimennettävät alueet voidaan rajata viheralueille.

Helsingin ulkovalaisimista 31 prosenttia on tällä hetkellä saatu vaihdetuksi ledeiksi, jotka kuluttavat vähemmän sähköä kuin vanhat purkaustekniikalla toimivat lamput.

Ledeissä on himmennysominaisuus, jota kaupunki käyttää aktiivisesti.

– Kaikissa ledeissä on keskiyötoiminto, jolloin valaistusta on katuluokasta riippuen himmennetty keskiyöksi 40 prosenttia. Nyt kun joudutaan säästämään energiaa, etäohjattavia uudempia ledejä himmennetään ennen iltayhdeksää 40 prosenttia ja sen jälkeen 60 prosenttia, Markkanen kertoo.

Myös portaiden, luiskien ja tiettyjen katujen sulatus kytketään pois päältä.

– Esimerkiksi Aleksanterinkadun sulatus on aiemmin ollut päällä +6 asteesta -15:een. Nyt asetuksia on muutettu +2:sta -7:ään.

Portaita sulatetaan edelleen tarvittaessa, mutta jos paikassa on vaihtoehtoinen reitti, sulatus voidaan kytkeä pois päältä.

Sulatettavissa luiskissa liukkautta voidaan torjua sähkön sijaan mekaanisesti.

Valaistuksesta ja sulatuksesta tinkiminen säästää jonkin verran rahaa.

– Keskuspuiston ja Paloheinän valojen sammuttaminen yöksi säästää kolmessa kuukaudessa 13 000 euroa ja koko talvikaudella 26 000 euroa.

Koko Helsingin ulkovalaistus maksaa normaalioloissa 1 200 euroa tunnilta, mutta nyt kalliin sähkön aikana 1 500 euroa tunnilta.

– Rahallisen säästön lisäksi tärkeää on, että sähköverkon kuormitusta saadaan pienennettyä, kun kysyntä on kovinta. Näin sähköverkko ei pääse romahtamaan, jolloin sähköjen palauttaminen voi kestää pitkäänkin, Markkanen perustelee.

Kaupunki alkaa lumettaa suosittua pulkkamäkeä – Keskuspuiston maastopyöräreitin viimeistely vielä kesken

Malmilainen lukija otti viime viikolla HU:hun yhteyttä katuvaloista, jotka paloivat yötä päivää perjantaista maanantaihin. Markkanen pystyi selvittämään syyn tähän.

– Yleensä tällaiset johtuvat ohjauskeskuksen viasta, kuten nytkin. Perjantaina ilmennyt vika pystyttiin korjaamaan maanantaina.

– Ja kävi vielä niin, että ohjauslaite alkoi nikotella uudestaan seuraavana perjantaina.

Ulkovaloja himmennetään, sisälämpötilaa alennetaan – Helsinki julkaisi listan toimista energiakriisissä

Oikaisu: 1.11. kello 14.38. Jutussa luki virheellisesti, että valojen sammuttaminen säästää kolmessa kuukaudessa 16 000 euroa ja koko talvikaudella 32 000 euroa. Oikeat summat ovat 13 000 ja 26 000 euroa.