Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin keskusta näivettyy entisestään nyt suunnitelluilla uudistuksilla, pelkäävät yrittäjät – Kaupungin mukaan yrityksissä yliarvioidaan autolla tulevien asiakkaiden määrä

Helsingin keskusta ei ole toipunut vielä koronasta, ja elinkeinoelämän toimijoiden mukaan nyt suunnitellut kävelyalueiden laajentamiset uhkaavat heikentää elinvoimaa entisestään. Näin sanovat tiedotteissaan Helsingin Yrittäjät ry ja Helsingin seudun kauppakamari sekä Helsinki City Markkinointi.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina virkamiesten laatimaa suunnitelmaa, jossa muun muassa kummaltakin Esplanadilta poistetaan yksi ajokaista, jotta kävelijöille on enemmän tilaa. Hämmennystä kaupunkilaisissa on herättänyt se, että Espalla on jalkakäytävien lisäksi jo leveä puistobulevardi kävelijöille.

Myös Lönnrotinkadulla ajorata kavennetaan yksikaistaiseksi, ja kadulle lisätään pyöräkaista. Lue aiempi juttu suunnitelmista täältä.

Helsingin Yrittäjien mukaan valmistelussa ei ole kuultu yrityksiä, joiden toimintaan suunnitelmat olennaisesti vaikuttavat.

Helsinki asetti viime syksynä kaupungin ja elinkeinoelämän yhteisen työryhmän, jonka tarkoitus on parantaa keskustan elinvoimaa, mutta Hely-ryhmän näkemyksiä ei kävelyn edistämistoimenpiteiden valmistelussa kuitenkaan huomioitu, yrittäjäyhdistys kritisoi tiedotteessaan.

Myös Helsinki City Markkinointi ry:n jäsenet kokevat, ettei kiinteistönomistajia ja liikkeitä ole otettu mukaan kävelykeskustan suunnitteluun, eikä esitettyjä näkemyksiä kuunneltu, vaikka toimijoiden osallistamisesta on olemassa aiempi kaupunginhallituksen päätös.

– Uutisen luettuaan useat vuokralaisemme ovat soitelleet pelästyneenä ja kertoneet huolensa tulevasta. Miksi alueen toimijoiden asiantuntemusta ei ole hyödynnetty näinkin merkittävässä asiassa? ihmettelee tiedotteessa Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila.

Muutosten suunnitellaan ajoittuvan ensi kesän alusta loppuvuoteen 2024. Näin ollen Esplanadit olisivat yksikaistaisia myös talvella, jolloin kävelijöitä muutenkin on vähemmän. Ajokaistojen poistaminen ruuhkauttaisi Helsingin Yrittäjien mukaan ydinkeskustan liikennettä, jonka sujuvuudessa on jo nykyisellään parantamisen tarvetta.

Autoliikenteen vähentäminen Lönnrotinkadulla ja Uudenmaankadulla heikentäisi keskustan saavutettavuutta, joka huononee muutoinkin meneillään olevien ja tulevien isojen liikenneinfrahankkeiden seurauksena.

Myös asiointipysäköintipaikkojen väheneminen entisestään huolestuttaa yrityksissä, sillä niistä on jo aiemmin ollut pulaa.

Kaupunki laskee, että kokeilun vaikutuksesta ydinkeskustan itä-länsi-suuntainen autoliikenne vähenee noin 10 prosenttia, mikä parantaa kävelyn olosuhteita ja viihtymistä keskustassa. Kohenevat kävelyalueet nostavat myös alueen arvoa ja parantavat sen imagoa.

Esplanadeilta osa liikenteestä siirtyy paikalliskaduille, mutta kaupungin mukaan niiden houkuttelevuutta läpiajoon voidaan myöhemmin torjua tarvittaessa nopeilla toimilla.

Kaupungin tekemän yritysvaikutusten arvioinnin mukaan autoliikenteen vähentäminen ei vaikuta merkittävästi ostovoimaan, koska joukkoliikenteellä virtaa kaikista kulkumuodoista ylivoimaisesti eniten ostovoimaa keskustaan, ja seuraavana tulevat kävelijät.

Autolla tulevat muodostavat keskustan ostovoimasta palvelusta riippuen 8–18 prosenttia. Autoilijat tekevät isompia keskiostoksia, mutta vastaavasti asiointimatkoja harvemmin kuin muita kulkumuotoja käyttävät.

Kaupungin selvityksen mukaan yritykset ovat taipuvaisia myös yliarvioimaan autolla saapuvien asiakkaiden määrän.

– Esplanadeilla toimivia yrityksiä on reilut 600 kappaletta, joista suurimpaan osaan kokeilulla ei ole merkittäviä vaikutuksia, arvioidaan selvityksessä.

Kaupunki haluaa jatkaa myös niin kutsuttuja kesäkatuja: ensi kesänä Kasarmikadulla, Erottajankadulla ja Korkeavuorenkadulla rajataan katutilaa istutuslaatikoin ja kaduille tuodaan penkkejä.

Kokeilusta juuri valmistunut selvitys kertoo, että kesäkadut eivät juuri ole lisänneet jalankulkijoiden määrää. Oleskelun määrä kesäkaduilla vaihteli, mutta siihen vaikutti lisäävästi, mikäli kesäkadulla toimi ravintolan terassi.

Kaupunkilaiset toivoivat kyselyssä kesäkaduille lisää elävyyttä ja aktiviteetteja sekä viimeistellympää ilmettä.