Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Omistaja vaihtuu nyt yrityksissä aiempaa harvemmin – näin koronakausi runteli kaupantekoa

Suomessa on saatu kokonaan uutta tietoa siitä, kuinka moni yritys saadaan vuosittain siirtymään uuden omistajan käsiin. Tilastokeskus on tutkinut, paljonko viime vuosina on tehty yrittäjäperheen sisäisen sukupolvenvaihdoksia ja yrityskauppoja.

Aineistona on käytetty Verohallinnon tietoja. Asiasta kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) tiedotteessaan.

Koronakriisivuosien myötä omistajanvaihdosten lukumäärä on laskenut alle 4 000 kappaleen tasolle. Tilastointi on ollut kansallisen Omistajanvaihdosfoorumin esitys ja nyt huutoon on vastattu.

Vuonna 2018 omistajanvaihdoksia tehtiin yhteensä 4 188 ja seuraavana vuonna 4 248 kappaletta. Määrä kääntyi laskuun ensimmäisenä koronavuonna 2020, jolloin tehtiin 3 750 omistajanvaihdosta.

Ennakkotietojen perusteella sama suunta näyttäisi jatkuneen myös vuonna 2021.

Yrittäjäsuvun sisällä tapahtuvien sukupolvenvaihdosten lukumäärä oli korkein vuonna 2018, yhteensä 770 kappaletta. Vuonna 2019 sukupolvenvaihdoksia tehtiin 684 ja vuonna 2020 yhteensä 536 kappaletta.

Sukupolvenvaihdosten osalta vuoden 2020 määrä voi tosin vielä täsmentyä kaikkien veropäätösten valmistuttua.

Paljon useampi osa omistajanvaihdoksista tehtiin myymällä yrityksen osakkeet perheen ulkopuolelle. Tällaisia yrityskauppoja tehtiin vuonna 2018 yhteensä 3 418. Vuonna 2019 määrä oli 3 564 ja vuonna 2020 kauppoja toteutui 3 214 kappaletta. Vuonna 2021 yrityskauppojen lukumäärä olisi jäämässä ennakkotietojen mukaan noin 3 000:n tasolle.

Maakunnittain omistajanvaihdoksia on tapahtunut viime vuosina eniten Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.