Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Risto käy helsinkiläisessä karaokebaarissa joka päivä: "Aluksi mietin, miten kehtaan tulla selvin päin" – ravintolapäällikkö toivoo, ettei tämä tietty biisi soisi koko ajan

Villieläin-hitti on laulajien suosiossa ja saattaa kajahtaa kuusikin kertaa illassa.

Neljän biisin odotusaika ei ole paha. Katri Somerjoki, 49, ehtii hyvin kertoa, miksi hän on hilpaissut keskiviikkoisen työpäivän ja lenkin jälkeen karaokebaari AnnaK:hon.

– Täällä saa vapaasti toteuttaa omaa luovuuttaan. Kukaan ei vaadi sulta mitään, myös keikkalavoilla esiintynyt Somerjoki sanoo.

Hän käy karaokessa kerran tai kaksi viikossa.

– Tämä on harrastus muiden joukossa.

Annankadun AnnaK on kaupungin ainoa karaokebaari, joka aukeaa joka päivä jo kello 16. Osa kanta-asiakkaista tulee karaokeen suoraan töistä.

Tittelit jäävät ulkopuolelle, mutta toimittajan kysyessä keskiviikon alkuillassa laulavat muun muassa henkilökohtainen avustaja, k-kaupan täti, ravintola-alan ammattilainen ja tuore eläkeläinen.

Kukaan ei huoju humalassa. Nämä laulajat eivät tarvitse alkoholia rohkaisuksi.

Risto Kalela on juuri vetäissyt The Cranberriesin Zombien baaritiskin vieressä.

– Käyn täällä joka päivä ja aina selvin päin, Kalela kertoo.

1990-luvun alusta karaokea laulanut Kalela kertoo lopettaneensa alkoholin käytön muutama vuosi sitten.

– Aluksi mietin, miten kehtaan tulla selvin päin.

Enää asia ei tunnu mietityttävän. Kalelan seuraava biisi on System of a Downin Toxicit, joka irtoaa tunteella.

Alkuillasta kuullut biisit – Eminemin Lose Yourself, UB40:n Kingston Town, Saden No Ordinary Love – eivät ole ilmeisempiä karaokelallatuksia.

– Tämä on sellainen rento treenipaikka ja olohuone, toteaa Eminemin tahtiin räpännyt Edvin Taivainen, 27.

Taivainen tekee lyriikota, räppää ja soittaa kitaraa bändissä. Monipuolisen musiikkimiehen toinen suosikkipaikka on ”parhaan äänentoiston takia” karaokebaari IHKU.

Mikko Tommila 39, suosittelee AnnaK:ta alottelijoille ja esimerkiksi esiintymistä kammoksuville, vaikka baari on selkeästi taitavien laulajien kantapaikka.

– Varsinkin baarin avautuessa täällä on tosi vähän ihmsiä, voi esiintyä vaan kaverille.

Hän sanoo itse kuuluvansa heihin, joille esiintyminen ei ole luontaista.

– Kun lauloin ensimmäisen kerran jännitti ihan älyttömästi. En olisi uskonut, että alan tykätä karaokesta.

Tommila sanoo jäneensä koukkuun itsekkäistä syistä: laulaminen tuntuu hyvältä.

 – Itseilmaisu kuuluu ihmisen perustarpesiiin. Täällä on tosi kannustava ilmapiiri.

– AnnaK:ssa käy parhaimmat laulajat, arvioi Kreeta Kontio.

Hän on ravintolatoimen päällikkö Formia Future -yrityksessä, joka omistaa kymmenen karaokebaaria Helsingissä.

Kontion mielestä jokainen baari on omanlaisensa muun muassa kantisporukkansa perusteella. Myös työntekijöillä ja käytössä olevilla laitteilla on iso merkitys. Hyvät laulajat arvostavat hyviä soundeja.

Isot baarit kuten Pataässä ovat taas kaiken kansan bilepaikkoja ja täynnä porukkaa.

Lauluvuorot varataan baarien tableteilta tai kännykkäsovelluksen kautta.

– Pahimmat jonot ovat paikassa kuin paikassa 0.30–2.30. Sille ei voi mitään.

Oma lukunsa on Kallion Populus – siellä pääsee laulamaan läpi vuorokauden torstaista sunnuntaihin.

Sanna Lintumaa saa raikuvat aplodit Katajanokan Wallis’ Karaoke Barin keskiviikkoillassa. Lintumaa on juuri esittänyt Taylor Daynen Tell It to My Heart työkavereilleen.

– Vähän jännitti, ehkä se meni ihan ok, Lintumaa arvioi.

Meriväyliä huoltava Arctica Meritaidon porukat ovat viettämässä yhteistä iltaa asiapitoisen päivän päätteeksi. Illan aikana selviää, että väylähuollon parissa työskentelee paitsi taitavia laulajia niin myös heittäytyjiä, jotka uskaltautuvat ”premium karaokebaarin” pienelle lavalle.

– En tiennyt, että meillä on näin hyviä laulajia, mutta osasin odottaa, toteaa työmaapäällikkö Kalle Rantala.

Hänestä heittäytyminen työporukan keskuudessa vapauttaa tunnelmaa. Oman osuutensa Rantala hoiti Klamydian Pilke silmäkulmassa -biisillä.

Suomen Karaokebaarit Oy:n Wallis’ on auki joka päivä. Tämän vuoden ehdoton hittibiisi on ollut Ramses II:n Villieläin. Se on myös Formia Futuren karaokebaarien lauletuin kappale.

– Kun sen kuulee kuudennen kerran saman illan aikana, silloin toivoisi jo jotain muuta, Walli’sin ravintolapäällikkö Malla Rosenius naurahtaa.

Fosseksi esittäytyvä mies kertoo viihtyvänsä paremmin karaokebaarissa kuin yökerhossa.

– Karaoke perustuu siihen, että sun suorituksella ei ole merkitystä, Fosse toteaa.

– Tunnelma pysyy vaikka epäonnistuisit.